Aloitin parin vuoden tauon jälkeen Painonvartijoiden pisteillä pelaamisen. Oma olo on ollut lähes oksettava jo puolisen vuotta. Ällöttää, kun on lihavampi kuin koskaan. Ja silti en saa itseäni niskasta kiinni. Olen yrittänyt ja yrittänyt ja yrittänyt. Mutta ilmeisesti olo ei ole ollut tarpeeksi kehno. Ja osansa tähän soppaan tuo tietysti myös se, etten ole lainkaan sairaanloisen lihava tai erityisen läski. Ja kun kadulla näkee itseään paljon paljon lihavampia, tulee aina kuitanneeksi sen syömisen säätelemisen sillä, että "enhän mä ees oo niin kamalan läski".
Mutta kun olo on ällöttävä. Onneksi seinä tuli vastaan. Jotenkin se vaan naksahti, että nyt riittää. Avasin koneelta sivun, johon ryhdyin ihan tuosta noin vaan kirjaamaan summittaisesti pisteitä. En jaksa ryhtyä kaivamaan Painonvartijoiden vihkoja mistään, enkä myöskään halua lähteä ryhmään itseäni punnituttamaan. Enpä myöskään aio itse punnita itseäni. Menen puntarille sitten, kun olo on edes suhteellisen sopiva. Kuvottaa ajatuskin siitä luvusta, minkä puntari minulle antaisi. Tulisi vaan paha mieli ja ällötys. Sen verran haluan itseäni säästää ja huijata..
Jotenkin tämä syöminen on sikäli pois hallinnasta, että kun en ollut pisteillä, söin todellakin ihan mitä sattuu ja miten paljon tahansa. En vaan osaa sanoa ei, jos joku ehdottaa ulkona syömistä. Enkä osaa sanoa ei, kun tulee mielihalu syödä karkkia. Ja toisaalta sitten, kun olen pisteillä, on hallinta lähes liian tiukkaa. En riudu nälässä. Minulla ei edes ole nälkä. :O Illalla "joudun" syömään vielä jotain, sillä onneksi olen sen verran järjissäni, että tiedän pisterajani ja tiedän myös sen, että pisteet "pitää" syödä täyteen. Mutta jos en olisi näin järjissäni, voisin ihan hyvin syödä vain jonkun verran yli puolet päivittäisestä energiatarpeestani. Eikä siinä pidemmän päälle olisi järjen hiventäkään.
Huomaan, että pisteet palautuvat mieleen todella helposti. Tämän lisäksi palautuu mieleen todella nopeasti se, että ryhdyn raakkaamaan pois syötävien listalta ruokia. Ja varmasti tunnen myös syyllisyyttä, jos joku päivä lipsahtaa pluspisteiden puolelle. Edellisellä - ja ensimmäisellä - pisteilläelokerralla en pystynyt ostamaan edes suklaata, koska jo ajatus tuntui pahalta.
Kuten sanottua, ei tämä suhtautuminen ruokaan kai ihan älykästä ole. Mutta nyt on hyvä mieli, sillä syöminen on taas hallussa. Hyvä minä.
Mutta kun olo on ällöttävä. Onneksi seinä tuli vastaan. Jotenkin se vaan naksahti, että nyt riittää. Avasin koneelta sivun, johon ryhdyin ihan tuosta noin vaan kirjaamaan summittaisesti pisteitä. En jaksa ryhtyä kaivamaan Painonvartijoiden vihkoja mistään, enkä myöskään halua lähteä ryhmään itseäni punnituttamaan. Enpä myöskään aio itse punnita itseäni. Menen puntarille sitten, kun olo on edes suhteellisen sopiva. Kuvottaa ajatuskin siitä luvusta, minkä puntari minulle antaisi. Tulisi vaan paha mieli ja ällötys. Sen verran haluan itseäni säästää ja huijata..
Jotenkin tämä syöminen on sikäli pois hallinnasta, että kun en ollut pisteillä, söin todellakin ihan mitä sattuu ja miten paljon tahansa. En vaan osaa sanoa ei, jos joku ehdottaa ulkona syömistä. Enkä osaa sanoa ei, kun tulee mielihalu syödä karkkia. Ja toisaalta sitten, kun olen pisteillä, on hallinta lähes liian tiukkaa. En riudu nälässä. Minulla ei edes ole nälkä. :O Illalla "joudun" syömään vielä jotain, sillä onneksi olen sen verran järjissäni, että tiedän pisterajani ja tiedän myös sen, että pisteet "pitää" syödä täyteen. Mutta jos en olisi näin järjissäni, voisin ihan hyvin syödä vain jonkun verran yli puolet päivittäisestä energiatarpeestani. Eikä siinä pidemmän päälle olisi järjen hiventäkään.
Huomaan, että pisteet palautuvat mieleen todella helposti. Tämän lisäksi palautuu mieleen todella nopeasti se, että ryhdyn raakkaamaan pois syötävien listalta ruokia. Ja varmasti tunnen myös syyllisyyttä, jos joku päivä lipsahtaa pluspisteiden puolelle. Edellisellä - ja ensimmäisellä - pisteilläelokerralla en pystynyt ostamaan edes suklaata, koska jo ajatus tuntui pahalta.
Kuten sanottua, ei tämä suhtautuminen ruokaan kai ihan älykästä ole. Mutta nyt on hyvä mieli, sillä syöminen on taas hallussa. Hyvä minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti