Niin se tulee kesä taas vietettyä - lomalla.
Miten loma alkoi?
No. Ensinnäkin kevätjuhlapäivä alkoi lievällä hysterialla. Jo edellisenä iltana olin ommellut, silittänyt, harsinut, parsinut, kirjoittanut kortteja, pölpöttänyt ja tuntenut itseni kiinni hirttäneeksi moottoriksi. Aamulla sama tunne jatkui. L:n luokan kevätjuhlat olivat ensimmäisessä vuorossa - joita kaiken kaikkiaan koulullamme pidettiin 3 kappaletta. L:n pari tyttöä veti oikein kunnon hysteriaitkut ja L hajoili tyttöjä katsellessaan. Perinteinen opettajien oppilaille suuntaama hyvästely-yhteislaulu meinasi muuttua parkumiseksi, kun satuin vilkaisemaan L:n oppilaita. Mutta sitten hysteriaolo meni itseltä ohi.
Toista juhlaa en jaksanut seurata, sillä kolmannessa juhlassa piti joka tapauksessa istua alusta loppuun omien oppilaiden kanssa.
Oppilaat saapuivat ja toivat ruusuja enemmän kuin koskaan aiemmin. Tältä näytti tämän hemulin kevätjuhlalahjonta.
En murtunut. En kyynelehtinyt. En hysterioinut. Olin ennen kaikkea iloinen oma itseni kevätjuhlapuheessani. Kirjoitin puheen ensimmäistä kertaa jo etukäteen. Yleensä olen puhunut vain sitä mitä sylki suuhun sattuu tuomaan. Tällä kertaa ajattelin varmistaa, ettei tilanne muodostu liian vaikeaksi. Muistelin menneitä - niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Kävin läpi tätä vuotta. Yksi äideistä kyynelehti ja toi minulle todistustenjaon jälkeen kirjeen. Tämä äiti on ollut Se Haastava Tapaus, joka takuulla jää mieleeni. En avannut kirjettä siinä tilanteessa, vaan pistin kirjeen pöydälleni. Hetken kuluttua Äiti tuli uudelleen luokseni, ja sanoi kirjeen olevan kiitoskirje, joten voin avata sen huoletta. Mielessäni siis ei todellakaan käynyt mikään muu vaihtoehto kuin kiitoskirje ennen kuin Äiti tuli kertomaan asiasta. Ei kai KUKAAN tuo kevätjuhliin haukkumakirjeitä. Eihän?
Oppilaat kävivät halaamassa kuka yhden, kuka useamman kerran. Sanottiin moimoit ja sinne ne häipyivät. Tiedän opettavani ensi vuonna useita luokkani oppilaita - ja kaikki jatkavat oman koulun yläluokilla - joten ehkä tästä syystä en tuntenut niin murskaavan suuria tunteita kuin L. Vanhemmatkin kävivät kättelemässä ja halaamassa ja kaikkien kasvoilla karehti hymy.
Illalla suuntasimme opettajaporukan kanssa piknikille meren rantaan. Osa oli paikalle saapuessamme jo niin tuiterissa, että heikompia hirvitti. Loppujen lopuksi ilta oli kuitenkin erittäin hauska ja vaihdoin kuulumisia ja kesää edeltäviä tunteita monien mukavien työtovereideni kanssa. Jossain vaiheessa iltaa vaihdoimme seurueen pikkuveljiini ja heidän puolisoihinsa. Humala oli mitä ilmeisimmin karmea. Aamulla suun jälkimakujen perusteella saatoin kertoa syöneeni yöpalaksi jotain aivan järkyttävän valkosipulista ruokaa. Muistikuvat olivat hatarat, mutta olo erittäin puhdistunut. Nollaus tuli tehtyä. Ja mielestäni siihen oli tällä kertaa ihan hyvät perusteet.
Näin alkaa opettaja-hemulin loma - krapularyypyllä ja helteisellä säällä. Saa nähdä, mitä loman aikana ehtii sattua ja tapahtua.
Miten loma alkoi?
No. Ensinnäkin kevätjuhlapäivä alkoi lievällä hysterialla. Jo edellisenä iltana olin ommellut, silittänyt, harsinut, parsinut, kirjoittanut kortteja, pölpöttänyt ja tuntenut itseni kiinni hirttäneeksi moottoriksi. Aamulla sama tunne jatkui. L:n luokan kevätjuhlat olivat ensimmäisessä vuorossa - joita kaiken kaikkiaan koulullamme pidettiin 3 kappaletta. L:n pari tyttöä veti oikein kunnon hysteriaitkut ja L hajoili tyttöjä katsellessaan. Perinteinen opettajien oppilaille suuntaama hyvästely-yhteislaulu meinasi muuttua parkumiseksi, kun satuin vilkaisemaan L:n oppilaita. Mutta sitten hysteriaolo meni itseltä ohi.
Toista juhlaa en jaksanut seurata, sillä kolmannessa juhlassa piti joka tapauksessa istua alusta loppuun omien oppilaiden kanssa.
Oppilaat saapuivat ja toivat ruusuja enemmän kuin koskaan aiemmin. Tältä näytti tämän hemulin kevätjuhlalahjonta.
En murtunut. En kyynelehtinyt. En hysterioinut. Olin ennen kaikkea iloinen oma itseni kevätjuhlapuheessani. Kirjoitin puheen ensimmäistä kertaa jo etukäteen. Yleensä olen puhunut vain sitä mitä sylki suuhun sattuu tuomaan. Tällä kertaa ajattelin varmistaa, ettei tilanne muodostu liian vaikeaksi. Muistelin menneitä - niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Kävin läpi tätä vuotta. Yksi äideistä kyynelehti ja toi minulle todistustenjaon jälkeen kirjeen. Tämä äiti on ollut Se Haastava Tapaus, joka takuulla jää mieleeni. En avannut kirjettä siinä tilanteessa, vaan pistin kirjeen pöydälleni. Hetken kuluttua Äiti tuli uudelleen luokseni, ja sanoi kirjeen olevan kiitoskirje, joten voin avata sen huoletta. Mielessäni siis ei todellakaan käynyt mikään muu vaihtoehto kuin kiitoskirje ennen kuin Äiti tuli kertomaan asiasta. Ei kai KUKAAN tuo kevätjuhliin haukkumakirjeitä. Eihän?
Oppilaat kävivät halaamassa kuka yhden, kuka useamman kerran. Sanottiin moimoit ja sinne ne häipyivät. Tiedän opettavani ensi vuonna useita luokkani oppilaita - ja kaikki jatkavat oman koulun yläluokilla - joten ehkä tästä syystä en tuntenut niin murskaavan suuria tunteita kuin L. Vanhemmatkin kävivät kättelemässä ja halaamassa ja kaikkien kasvoilla karehti hymy.
Illalla suuntasimme opettajaporukan kanssa piknikille meren rantaan. Osa oli paikalle saapuessamme jo niin tuiterissa, että heikompia hirvitti. Loppujen lopuksi ilta oli kuitenkin erittäin hauska ja vaihdoin kuulumisia ja kesää edeltäviä tunteita monien mukavien työtovereideni kanssa. Jossain vaiheessa iltaa vaihdoimme seurueen pikkuveljiini ja heidän puolisoihinsa. Humala oli mitä ilmeisimmin karmea. Aamulla suun jälkimakujen perusteella saatoin kertoa syöneeni yöpalaksi jotain aivan järkyttävän valkosipulista ruokaa. Muistikuvat olivat hatarat, mutta olo erittäin puhdistunut. Nollaus tuli tehtyä. Ja mielestäni siihen oli tällä kertaa ihan hyvät perusteet.
Näin alkaa opettaja-hemulin loma - krapularyypyllä ja helteisellä säällä. Saa nähdä, mitä loman aikana ehtii sattua ja tapahtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti