kestoväsymys

Eihän se väsymys ole mihinkään kadonnut. Näköjään tämä kevät menee tällä tavalla - ei suoranaisesti stressaa mikään, mutta silti väsyttää ihan pohjattomasti. Silti jaksaisin kyllä ihan hyvin vielä viikkoja, eli loma ei tule viime tipassa tai jättimäiseen tarpeeseen. Toki lepään ja lomailen enemmän kuin mielelläni seuraavat 10 viikkoa, mutta tätä viimeistä viikkoa ei ole menty veren maku suussa.

Tällä viikolla ollaan muksujen kanssa puuhattu kaikkea epätärkeää ja sekalaista. Aika on kulunut, eikä olla tehty oikeastaan mitään järkevää. Ei olla pelattu - eikä TODELLAKAAN pidetty mitään namitunteja (en edes käsitä mikä hemmetti tämä tälläinen ns. mässytunti on olevinaan! ei koulussa sellaisia tarvita!) - ei luettu pulpettikirjaa, ei olla käyty ulkona hengailemassa, mutta ei myöskään olla tehty koulujuttuja. Oikeastaan ja täysin rehellisesti sanottuna en edes pysty muistamaan, millä asioilla tämän viikon koulupäivät on täytetty. Hm. Kevätkirkko vei tunnin, mutta muusta olemisesta ei ole mitään havaintoa. Siivoukseen se kai on mennyt. Eikä silti ole sellainen olo, että oltaisiin vaan hengattu tyhjän panttina. Koko keväänä ei siis ole ehtinyt tulla sellainen "voi vitsi kuluisipa minuutit, ei ole mitään tekemistäääää" -fiilis.

Tänään tuunasin kevätjuhlamekon lähes valmiiksi, eli ompelin olkaimet olkaimettomaan mekkooni. Löysin myös pinkit sukkahousut ja päätin, että vaaleanpunaiset Crocksini saavat kelvata kevätjuhlakengiksi. Illalla haen postista luokkasormukset, jotka kaikki sen tilanneet ovat maksaneet. Uskomatonta kyllä!

Tänään yksi oppilaani kysyi: "Tuleeks sulla meitä ikävä..?" "No tietty tulee!" "Oikeesti?!" "No hei te ootte mun eka kutosluokka. Totta ihmeessä mun tulee teitä ikävä!" Tyttö jäi myhäilemään. "Itketkö sä lauantaina?" "En tiiä. Yritän olla parkumatta, mutta saa nähdä."

En tosiaan tiedä, itkenkö. Turhamainen ajatus on, että ripsivärit leviävät. Voi minua.