Ei tästä itkemisestä tule millään loppua. Miten ihmeessä huomenna kestän töissä? Naama turvoksissa ja valmiina sortumaan pienestäkin. Haluaisin olla kotona äidin luona. Haluaisin ensi yönä istua hiljaa ja ihan salaa olohuoneessa kuuntelemassa, pystyykö äiti nukkumaan. Jos ei pysty, haluaisin tietää. Haluaisin näyttää, että minä jaksan. Haluaisin osan hänen taakastaan. Minä voin ottaa masentavat ajatukset, jos äiti hoitaa ruumiillisen työn. Saisinko? Mistä voisin pyytää lupaa? Haluaisin itselleni sen taakan. Siinä on ihan tarpeeksi, että saa itsensä fyysisesti terveeksi. Enkö minä voisi saada sen ahdistuspuolen kantaakseni? Lupaan kantaa kaiken sen, jos äitini ei tarvitse. Lupaan pelätä äitini puolesta tervehtymisen jälkeen vuosittaisia tarkastuksia. Lupaan valvoa ensi yön ja sitä seuraavan, jos se saisi äidin nukkumaan rauhallista unta. Miten ihmeessä voin nukkua, kun aivan varmasti uskon ja tiedän, että kotona ei nukuta rauhallisesti?
Päätä särkee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti