Aamu alkoi isommassa väsymyksessä kuin ehkä ikinä. Naama turvoksissa yritin pitää itseni kasassa. Töihin vaan, vaikka en millään kykenisi. 8:10 viisi minuuttia ennen oppilaiden saapumista ystävä L tuli halaamaan. Se oli ensimmäinen kurkistus reunan yli. Olin varma etten selviä.
Muksut tulivat. Suustani tuli puhetta. Sain itseni jotenkin haltuun. Mutta koko päivä on mennyt reunalla. Välillä tulee aalto, joka heilauttaa kohti reunaa. Syöpä. Ei voi olla. Kasaan itseni. Nieleskelen ja tuijotan lattiaa, etteivät vastaantulijat huomaisi. Vältän L:n katsetta etten sortuisi. Hetki tyyntä ja sitten taas aalto. Syöpä. Ei voi olla. Kasaan itseni.
Olin varmasti kohtuuton lapsia kohtaan tänään. En jaksanut ymmärtää tai hyväksyä. Sain eteeni paheksuvia ja pahastuneita katseita. Vaan enpä voi selittääkään. Jokainen ajatuskin aiheen pukemisesta sanoiksi aiheuttaa kuristavan tunteen.
"Selvisit elossa", L sanoi päivän päätteeksi.
Minä en vastannut. En pystynyt, koska olisin alkanut itkeä. Puhutaan vaan työasioista. Puhutaan vaan työasioista. Ja onneksi puhuttiinkin. Kotimatka kului kotiovelle pääsyä odotellessa. Sitten on lupa hajota.
Hajoan.
Muksut tulivat. Suustani tuli puhetta. Sain itseni jotenkin haltuun. Mutta koko päivä on mennyt reunalla. Välillä tulee aalto, joka heilauttaa kohti reunaa. Syöpä. Ei voi olla. Kasaan itseni. Nieleskelen ja tuijotan lattiaa, etteivät vastaantulijat huomaisi. Vältän L:n katsetta etten sortuisi. Hetki tyyntä ja sitten taas aalto. Syöpä. Ei voi olla. Kasaan itseni.
Olin varmasti kohtuuton lapsia kohtaan tänään. En jaksanut ymmärtää tai hyväksyä. Sain eteeni paheksuvia ja pahastuneita katseita. Vaan enpä voi selittääkään. Jokainen ajatuskin aiheen pukemisesta sanoiksi aiheuttaa kuristavan tunteen.
"Selvisit elossa", L sanoi päivän päätteeksi.
Minä en vastannut. En pystynyt, koska olisin alkanut itkeä. Puhutaan vaan työasioista. Puhutaan vaan työasioista. Ja onneksi puhuttiinkin. Kotimatka kului kotiovelle pääsyä odotellessa. Sitten on lupa hajota.
Hajoan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti