joo.

Oppilashuoltoryhmä hymisi yksimielisenä: "Jotain on tehtävä. Oppilashan on ihan kaaoksessa." Kai minäkin hymisin. Tehtävä on. Pakko. Silti tuntuu siltä, että tässähän hymistään ja kaiken rikkomiseen riittää se, että äiti sanoo ei. "Ei tutkimuksia." Se olisi siinä sitten. Sanoisikohan vielä, että "emme muuta sittenkään mihinkään", niin saattaisin vähän repiä peliverkkareitani. Ei minua ole koulutettu pitämään kuin lastentarhassa muksua, joka sotkee koko luokan toiminnan. En minä ole sen lapsen äiti enkä edes haluaisi olla.

Laskin eilen nukkumaan käydessäni lampaiden sijasta oppilaita, jotka luokallani kaipaisivat jonkinlaista apua. Kymmenen. Kahdestakymmenestäneljästä kymmenen. Ei edes erityisluokassa ole yleensä noin montaa oppilasta.

Tänään töissä oli joukkotappelu. Lapset vetivät kukkulan kuningas -leikin niin ylikierroksille, että asiaa oli setvimässä neljä aikuista. Jouduin ottamaan käyttöön kaiken auktoriteettini, kun karjuin lapsia pysymään paikoillaan. Tilanne saattoi olla aika hurja, sillä ilma tihkui adrenaliinia ja nyrkkitappelumieltä. Niinpä minä äänen ja avoimien käsien avulla häädin omat poikani luokkaan ja äänen avulla käskytin kaikki paikalleen. Poistuin luokasta ja ilmeisesti huudostani kuulsi läpi, että nyt kannattaa totella. Kaikki istuivat paikoillaan.

Tunti siihen meni. Yksi tytöistä itki hylätyksi tulemista. Siihen ei meinannut enää kärsivällisyys riittää. Kaikki olivat hiirenhiljaa ja pyysivät puheenvuoroa viittaamalla - kerrankin.

Kukkulan kuningas -leikistä tuli kertaheitolla jälki-istunnon arvoinen leikki. Täysin kiellettyjen listalla. Ja nyt luulen, että oppilaatkin ymmärtävät syyn tähän päätökseen.