olen hyvä työssäni.

Kai se on jotenkin todella väärin ja epäsuomalaista sanoa sitä, mutta sanon sen silti. Olen hyvä työssäni. Toki on heikkouksia. Sen mennyt joulukuu osoitti. Mutta yritän ottaa siitä opikseni.

Sen sijaan vahvuuteni on erilaisten sosiaalisten tilanteiden lukutaito. Se tuntuu välillä itsestäkin hämmentävältä, että "mistä minä huomasin, että tuo ajatteli noin" tai "mistä tiesin, että tässä tilanteessa uskaltaa toimia näin, mutta jonkun toisen kanssa samassa tilanteessa ei voisi näin toimia". Jotenkin tiedostamattomalla tasolla osaan siis valita toimintatapoja, jotka sopivat sille henkilölle, johon toimintani kohdistan.

Hämmästelin eräänä päivänä jälleen kerran, miten ryhdyin käyttäytymään tavalla, joka on aivan erilainen kuin miten normaalisti toimisin. Uimahallivuorollamme itselleni täysin vieras lapsi alkoi hankalaksi. Uimaopettaja suhtautui lapseen kylmäkiskoisen tiukasti. Napakkaa puhetta ja suoria ohjeita. Päälauseita ja auktoriteettia. Juu. Se olisi toiminut varmaankin valtaosaan lapsista siinä tilanteessa. Niin minäkin olisin toiminut, jos olisi teorian tasolla kysytty, että "miten toimisit, jos oppilas ei tottele uimaopettajaa". Seurasin tilannetta sivusta, koska tiedän, että uimaopettajat eivät juurikaan pidä siitä, että luokanopettaja menee kaikkiin tilanteisiin sekaan sähläämään. Ja ymmärrän sen kyllä. Mutta tällä kertaa toiminta ei näyttänyt johtavan mihinkään. Pikkuhiljaa hivuttauduin lähemmäs ja lopulta lapsi käyttäytyi niin asiattomasti uimaopettajaa kohtaan, että uimaopettaja käski muksun viereeni sivustalle istumaan. Alkoi sellainen show, että oksat pois. Itkua, hammasten kiristelyä, huutoa, rimpuilua... Koko arsenaali. Pysyin täysin tyynenä. En lähtenyt millään tasolla juttuun mukaan vaan kävin omalta puoleltani keskustelua kuin se olisi vain yksi arkinen kahvipöytäkeskustelu. Ja kaikkiin mä-karkaan-täältä-mä-haluun-en-suostu -juttuihin vastasin, että "ikävä kyllä se ei ole mitenkään mahdollista, mutta..." ja tarjosin vaihtoehtoa, joka oli joko minun vieressäni/sylissäni istuminen tai uimaharjoituksiin osallistuminen.

Vähitellen huudosta katosi terä. Lähellä istunut toinen opettajakin tuli tilanteeseen. Hän yritti maanitella ja suostutella lasta. En tiedä, mistä sen tiesin, mutta oli aivan selvää, että maanittelu on aivan väärä reitti. Minä en lähtenyt maanitteluun lainkaan mukaan, vaan kerroin jälleen ystävällisellä toteavan tyynellä äänellä, että voidaan ihan hyvin istua tässä katselemassa uintiharjoituksia, mutta TOKI on mahdollista osallistua, jos haluaa, mutta se ei ole alkuunkaan välttämätöntä. Ihan yhtä hyvä vaihtoehto on vain istua. Lopulta lapsi sujahti huulet edelleen mielenosoituksellisesti mutrulla uimaan, mutta teki joka tapauksessa uimaopettajan ohjeiden mukaisia juttuja. Ja viimein mukaan tuli myös hiven hymyä, kun kävin vinkkaamassa, miten uintia voisi turvallisesti harjoitella.

Myöhemmin muistin, että olen valinnut identtisen tyynen, toteavan ja rauhallisen linjan saman lapsen kanssa kerran aiemminkin kuukausia sitten. En tunnistanut kyseistä lasta uimahallissa kuin vasta raivarien jälkeen. Ja jostain syystä siitä huolimatta valitsin täysin saman tavan reagoida häneen kuin viime hepulikerrallakin.

Tuntuu erittäin hyvältä, kun huomaa, että osaa toimia lasten ja nuorten kanssa. Olen hyvä työssäni ja kaiken lisäksi pidän työni tekemisestä.