kylässä

M kutsui itse itsensä uuteen kotiini kylään. Ja mikäpä siinä. Saahan täällä vierailla. Ilmoitusta seuraavana yönä näin unta, että M ilmeistyikin paikalle keskellä yötä baari-illan jälkeen. Olin pöyristynyt hänen toiminnastaan. Tarkoitus ei todellakaan ollut, että hän jää yöksi.

No. Eihän hän oikeasti sitten yöksi jäänyt. Auttoi minua tuomaan talvirenkaat ja nosteli sohvaa, että sain sohvan jalkoihin suojapehmustetarrat. Kiersi kämppäni ja minulle jäi mielikuva, että hän kävi läpi, etten ole vienyt mukanani mitään hänen tavaroitaan. Löytyi vasara, mitta ja vitamiineja, jotka M vei mukanaan.

Jälkikäteen ärsytti kevyesti. Pieni piru minussa nosti päätään ja myhäilin sisäisesti sille faktalle, että samana päivänä aiemmin entisessä yhteisessä kodissa käydessäni rahtasin ison kasan jokseenkin käyttökelpoisia tavaroitani roskiin. M yritti kysellä, että "Tosiaanko roskiin meinaat viedä..?" mutta eipä voinut kieltääkään. Tavaroiden roskiin heittäminen kun on hänelle yksi elämän vaikeimmista asioista.

M:lle jäi vielä joitakin tavaroitani, joiden ilmoitin olevan joko M:n omaisuutta tai joutavan roskiin. Sinne ne jäivät. M ei varmastikaan vie kyseisiä tavaroita roskiin, sillä kukapa voisi heittää roskiin esim. täysin ehjän tyttömäisen peilin? Ei M ainakaan. Löin vettä myllyyn ja totesin kaikkien M:n tavaroita koskevan "otatsä tän vai mitä tälle tehdään" -kysymyksen kohdalla, että "jää sulle tai menee roskiin, ihan sama mulle". Naurattaa vielä tässäkin vaiheessa päivää myöhemmin, miten paljon M varmaankin joutui tekemään töitä, ettei hän kieltäisi minua viemästä tavaroitani roskiin. Lopulta M kysyi: "Eikö tolla peilillä ole sulle mitään tunnearvoa?" TUNNEARVOA? Peilillä?? Vastasin, että "no ei" ja asia oli sillä käsitelty. Ehkä peilille ja M:lle kehittyy joku vain heidän välillään oleva tunne ja peili ei ehkä koskaan joudu roskiin vaan saa elää tunnerikkaan elämän.. ;) (Nyt olen tahallaan ilkeä, mutta kai sitä saa tällä tavalla jälkikäteen ja salaa ollakin välillä edes vähän ilkeä..?)

Minä en muodosta esineisiin syvällisiä tunnesiteitä, vaan aika ajoin tavaroista luopuminen on puhdistavaa. Ja koska arviolta 10 vuotta vanhoja rojuja ei kukaan varmastikaan huoli, enkä ole valmis näkemään vaivaa että etsisin romulle uutta kotia, heitin lähes kaiken roskiin. Vain vanhat vaatteet saivat kodin UFF:n keräyspisteestä.

Jos aika ehti jo vähän kultaamaan muistoja M:n suhteen, vierailu täällä palautti nopeasti mieleen sen, miksi en ole itkenyt kertaakaan eroamme. Pystyn helposti juttelemaan M:n kanssa ja olemaan hänen kanssaan samassa huoneessa, mutta se siitä. Sen enempää en voi millään harkita enää tapahtuvaksi.