Tiesin jo aamulla, että edessä on pitkä päivä. Mutta enpä tiennyt, että se olisi näin pitkä.
Oppilas menetti luokassani tajuntansa eikä häntä saatu hereille kunnolla. Tajunnan taso oli kymmeniä minutteja olematon. Ennen näiden minuuttien kulumista olin ehtinyt juosta ympäri koulua, etsiä terveydenhoitajaa, juosta luokkaan, etsiä terveydenhoitajaa, juosta luokkaan ja etsiä rehtoria. Lopulta paikalle saatiin kaikki ne, joita tarvittiin ja minä lähdin ohjaamaan ambulanssimiehet paikalle.
Oli sellainen olo, että ei tämä ole vakavaa. Ei tässä mitään. Ei tunnu miltään. Kai tuo vaan feikkaa. Ei tässä mitään. Ravistelin ja koitin saada tajuihinsa. Ei tässä mitään. Kun tilanne oli ohi, oli edelleen sellainen olo. Ihan jees. Päätä tosin alkoi särkeä. Hoidin työpäivän loppuun ja pidin tunnin palaverin. Vieläkin kone hyrräsi ihan sillee. Jees.
Istuin autoon ja mietin, että oonpa aika paska. Ei tunnu missään. CD-soitin soitti Leevien Elina mitä mä teen. Lauloin mukana. "...ne oli vaatimattomat hautajaiset, itse samanlaiset tahtoisin.." ja siihen se jäi. Kyynelet vain alkoivat varoittamatta valua. Liikaa asioita. Liikaa. En edes tiennyt, mitä itkin. Äitiä? Lasta? Väsymystä? Murtuminen oli kyllä käynyt lähellä siinä vaiheessakin, kun työkaveri tapahtuman jälkeen tarttui olkapäästä ja kysyi onko minulla kaikki ok. Ok-oloon tuli murtuma. Onneksi tuli mahdollisuus vaan nyökätä ja kääntää selkä, sillä minua tarvittiin toisaalla. Nielaisin palan kurkusta, yskäisin ja murtuma oli paikattu. En hajonnutkaan, vaikka lähellä se oli.
Ja entäs, jos tämä ei ole vielä tässä? Entäs, jos joudun selittämään, miksen toiminut toisin? Miksen soittanut heti ambulanssia? Minun syy? Miksi jätin ne sinne ja juoksin itse etsimään apua? Draamaa peliin, ainakin ajatustasolla. Opettaja haastettiin oikeuteen. Sellaista draamaa. Juu. Matematiikan koekin jäi kesken. Pitäisikö huomenna pitää sama koe uudestaan? Ei siitä kesken jääneestä kukaan mitään kuitenkaan muista. Mutta tuleeko ikäviä ajatuksia, jos joutuu saman tekemään? Palaa tämä päivä mieleen.
En edes jaksa yrittää jäsentää tätä tekstiä.
Oppilas menetti luokassani tajuntansa eikä häntä saatu hereille kunnolla. Tajunnan taso oli kymmeniä minutteja olematon. Ennen näiden minuuttien kulumista olin ehtinyt juosta ympäri koulua, etsiä terveydenhoitajaa, juosta luokkaan, etsiä terveydenhoitajaa, juosta luokkaan ja etsiä rehtoria. Lopulta paikalle saatiin kaikki ne, joita tarvittiin ja minä lähdin ohjaamaan ambulanssimiehet paikalle.
Oli sellainen olo, että ei tämä ole vakavaa. Ei tässä mitään. Ei tunnu miltään. Kai tuo vaan feikkaa. Ei tässä mitään. Ravistelin ja koitin saada tajuihinsa. Ei tässä mitään. Kun tilanne oli ohi, oli edelleen sellainen olo. Ihan jees. Päätä tosin alkoi särkeä. Hoidin työpäivän loppuun ja pidin tunnin palaverin. Vieläkin kone hyrräsi ihan sillee. Jees.
Istuin autoon ja mietin, että oonpa aika paska. Ei tunnu missään. CD-soitin soitti Leevien Elina mitä mä teen. Lauloin mukana. "...ne oli vaatimattomat hautajaiset, itse samanlaiset tahtoisin.." ja siihen se jäi. Kyynelet vain alkoivat varoittamatta valua. Liikaa asioita. Liikaa. En edes tiennyt, mitä itkin. Äitiä? Lasta? Väsymystä? Murtuminen oli kyllä käynyt lähellä siinä vaiheessakin, kun työkaveri tapahtuman jälkeen tarttui olkapäästä ja kysyi onko minulla kaikki ok. Ok-oloon tuli murtuma. Onneksi tuli mahdollisuus vaan nyökätä ja kääntää selkä, sillä minua tarvittiin toisaalla. Nielaisin palan kurkusta, yskäisin ja murtuma oli paikattu. En hajonnutkaan, vaikka lähellä se oli.
Ja entäs, jos tämä ei ole vielä tässä? Entäs, jos joudun selittämään, miksen toiminut toisin? Miksen soittanut heti ambulanssia? Minun syy? Miksi jätin ne sinne ja juoksin itse etsimään apua? Draamaa peliin, ainakin ajatustasolla. Opettaja haastettiin oikeuteen. Sellaista draamaa. Juu. Matematiikan koekin jäi kesken. Pitäisikö huomenna pitää sama koe uudestaan? Ei siitä kesken jääneestä kukaan mitään kuitenkaan muista. Mutta tuleeko ikäviä ajatuksia, jos joutuu saman tekemään? Palaa tämä päivä mieleen.
En edes jaksa yrittää jäsentää tätä tekstiä.
1 kommentti:
Minun mielestäni toimit juuri niin kuin tuossa tilanteessa pitikin. Itse olisi tehnyt varmaan juuri noin, tosin hysteerisestä minusta kun on kyse, tilanne ei olisi ollut varmaan noin hallinnassa vaan olisin luultavasti saanut muutkin kanssaihmiset paniikkiin.
Koska sinun blogisi on täynnä sanomaa, päätin antaa sinulle jotakin. Käy kurkkaamassa blogissani! Hyvää viikonloppua!
Lähetä kommentti