Koiru herätti puoli kuuden aikaan aamutouhuillaan. Niinpä sain hyvän syyn ryhtyä pohtimaan kadottamani salassa pidettävän asiakirjakansion sijaintia. Muistan tarkalleen, milloin olen siitä viimeksi töissä puhunut. Muistan senkin, että ajattelin kansion siirtämistä johonkin. Ja sitten naks. Ei mitään mielikuvia. Ja niinpä kylmä (tai ehkä ennemminkin kuuma) hiki kihosi iholle ja uni meinasi karata liian aikaisin. Eilen tehty päätös lähteä töihin etsimään kansiota kalvoi mieltä; Entä jos en löydäkään asiakirjaa töistä? Entä jos se on kadonnut lopullisesti? Kenelle siitä uskallan kertoa? Mitä sitten tapahtuu, jos paperit ovat vain poissa? Pitäisikö tehdä lapselliset ja vain "unohtaa" kesäloman ajaksi kyseinen paperinivaska..?
Näihin ajatuksiin nukahdin ja näin kummallisia unia. Työtoverini olivat ryyppäämässä. Minä en jostain syystä ehtinyt ollenkaan mukaan vaan totesin muiden saunovan ja iloitsevan minun seuratessa ahdistuneena sivusta. Saksanopettaja halusi levittää naamalleni poskipunaa suurella siveltimellä. Pölyä meni keuhkoihini ja sain ahdistuskohtauksen. Istuin portaalla ja yritin saada henkeä. Kukaan ei tuntunut välittävän siitä, että olin lähellä tukehtumista ja henki kulki vain vaivoin. Yhtäkkiä ahdistus katosi ja unessa oli aamu. Oltiin mökillä ja totesin äidin olevan saunassa. Menin seuraksi ja perässäni saunaan tuli isäni jouluna edesmennyt veli. Äiti peitteli poistettua rintaansa ja minä yritin viedä sedän huomiota äidistä, koska tiesin ettei äiti halunnut kertoa sairaudestaan. Hämmentävää oli se, että tiesin sedän olevan kuollut. Hän ei hymyillyt. Hän kertoi, että siellä missä hän on, on myös Iso D, Ilkka Lipsanen. Hänkin oli sitten mennyt kuolemaan. (Ööö.. Tässä kohtaa meni hämäräksi.) Ahdisti.
Herättyäni suunnistin suoraan töihin. Rintaa puristi ahdistava pelko. Entä jos en löydäkään sitä perkeleen kansiota? Menin luokkaani ja pengoin kaikki kaapit: ei missään. Entisen luokan kaappeja penkoessani alkoi epätoivo olla aika suurta. Ei missään edelleenkään. Opettajanhuoneeseen matkatessani olisin voinut antaa vaikka toisen munuaiseni, jos joku suurempi voima olisi kertonut kansion löytyvän. Katse kiersi ympäri opettajanhuonetta: ei missään. Ei missään. Mitä minä nyt teen? Kurkkaus vielä opettajien lepohuoneeseen. Sininen kansio. Siellä pöydällä. Yksin ja hylättynä. Voi onni ja voi autuus.
Nyt loma voi ihan kunnolla lopultakin alkaa - työasiat on nyt saatettu päätökseen.
(Tyhmä minä. Tyhmätyhmätyhmä minä kun jätän noinkin isoja asioita kalvamaan takaraivoa.)
Näihin ajatuksiin nukahdin ja näin kummallisia unia. Työtoverini olivat ryyppäämässä. Minä en jostain syystä ehtinyt ollenkaan mukaan vaan totesin muiden saunovan ja iloitsevan minun seuratessa ahdistuneena sivusta. Saksanopettaja halusi levittää naamalleni poskipunaa suurella siveltimellä. Pölyä meni keuhkoihini ja sain ahdistuskohtauksen. Istuin portaalla ja yritin saada henkeä. Kukaan ei tuntunut välittävän siitä, että olin lähellä tukehtumista ja henki kulki vain vaivoin. Yhtäkkiä ahdistus katosi ja unessa oli aamu. Oltiin mökillä ja totesin äidin olevan saunassa. Menin seuraksi ja perässäni saunaan tuli isäni jouluna edesmennyt veli. Äiti peitteli poistettua rintaansa ja minä yritin viedä sedän huomiota äidistä, koska tiesin ettei äiti halunnut kertoa sairaudestaan. Hämmentävää oli se, että tiesin sedän olevan kuollut. Hän ei hymyillyt. Hän kertoi, että siellä missä hän on, on myös Iso D, Ilkka Lipsanen. Hänkin oli sitten mennyt kuolemaan. (Ööö.. Tässä kohtaa meni hämäräksi.) Ahdisti.
Herättyäni suunnistin suoraan töihin. Rintaa puristi ahdistava pelko. Entä jos en löydäkään sitä perkeleen kansiota? Menin luokkaani ja pengoin kaikki kaapit: ei missään. Entisen luokan kaappeja penkoessani alkoi epätoivo olla aika suurta. Ei missään edelleenkään. Opettajanhuoneeseen matkatessani olisin voinut antaa vaikka toisen munuaiseni, jos joku suurempi voima olisi kertonut kansion löytyvän. Katse kiersi ympäri opettajanhuonetta: ei missään. Ei missään. Mitä minä nyt teen? Kurkkaus vielä opettajien lepohuoneeseen. Sininen kansio. Siellä pöydällä. Yksin ja hylättynä. Voi onni ja voi autuus.
Nyt loma voi ihan kunnolla lopultakin alkaa - työasiat on nyt saatettu päätökseen.
(Tyhmä minä. Tyhmätyhmätyhmä minä kun jätän noinkin isoja asioita kalvamaan takaraivoa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti