voi hermo.

Että voi kiristää hermoa vieläkin.

"MELLAKKA! MELLAKKA! MELLAKKA!" Rinnakkaisluokkalainen superhäirikkö oli tänään viimeistä päivää koulussamme. Ja kannatusjoukot pyrkivät järjestämään mellakan. Aivan sairasta, miten järjettömiä nämä kannatusjoukkojen tyypit olivat. Minua suoraan sanottuna melkein pelotti, kun yksin menin keskeyttämään kymmenen pojan MELLAKKA-huutoa. Siinä olisi voinut käydä niin, että yksi vaikka vain vahingossa tönäisee minua, minkä jälkeen joku muukin tönäisee ja kohta minä saankin nyrkistä.

Oppitunnilla yksi vihelsi. Taputti. "Lopeta." Vihellys. Taput.. "LOPETA VÄLITTÖMÄSTI." Taputus. "Ulos luokasta. Heti." Ja sinne menivät. Pistivät ranttaliksi vielä luokan ulkopuolellakin, kunnes osoitin tarkat jalansijat kummallekin.

Tönimistä. Nipistelyä. Tuuppimista. "Lopeta välittömästi." Tönimistä. Menen jonossa tönivien väliin. Mussutusta ja valitusta. "Sulla ei oo oikeutta. Sä et saa koskea muhun. Sun pitää päästää mut tonne." (/"Sun pitää järjestää meille karkkitunti.") PITÄÄ?! MUN PITÄÄ?! "Kuule. Joka kerta, kun sinä ohjeistat minua tuolla tyylillä, voit jo ennakolta tästä eteenpäin tietää, että vaatimuksesi ei tasan varmasti tule menemään läpi. Luuletko tosiaan, että lähtisin vahvistamaan sinun mielikuvaasi siitä, että sinä voit määritellä sen, miten minä työni hoidan? Jos minä annan sinulle noissa vaatimuksissa periksi, niin sehän vain vahvistaa mielikuvaasi siitä, että pystyt tosiaan vaikuttamaan minuun sillä, että kerrot mitä minun PITÄÄ tehdä. Joten joka ikinen kerta, kun esität asiasi noin, minun on pakko kieltäytyä. Tuolla tavalla et takuulla saa päättää asioita. Jos olisit esittänyt asiasi asiallisesti ja rauhallisesti, olisin voinut myöntyä. Nyt en mitenkään voi." Vittu että korpeaa. Mitä noille muksuille on oikein syötetty suut ja korvat täyteen, kun he kuvittelevat voivansa määritellä, miten opettaja työtään tekee?! Siis mitä HEMMETTIÄ. Ei olisi itsellä käynyt aikoinaan mielessäkään, että ryhtyisin kertomaan opettajalle, mitä hänen pitää tehdä. Enkä tasan varmasti aio itsekään lähteä tuolle tielle. Minulta ei pakottamalla oppilas saa yhtään mitään. Toimiiko tuollainen kielenkäyttö lapsilla vanhempien kanssa keskustellessa?! Pakkohan sen on jossain toimia, kun sellaista yhä useammin yritetään minuun käyttää. Ja joka ikinen kerta minä kieltäydyn täysin lähtemästä tuohon peliin mukaan.

Mellakan järjestämisen jäljiltä kolme poikaa sai viimeiseksi koulupäiväksi välituntikiellon. Poistin heidät luokasta erityisopettajan ja avustajien käsiin. Tuntia myöhemmin erityisopettajan luokasta tuli ulos poikaporukka, joka pysyi hiljaa tasan 15 sekuntia. Sitten alkoi taas huuto. MELLAKKA! Hiljenivät, kun sanoin että ihan juuri justiinsa minulta loppuu huumorintaju ja istutaan jälki-istuntoa istumaan nyt heti. Koulun ulko-ovi aukesi. Ja voi herraisä sitä karjumisen määrää. Pojat rymistivät alas portaita ja huusivat niin paljon kuin ääntä lähti. Aidan takana koulunsa jo tuntia aiemmin päättänyt superhäirikkö huusi vittua ja perkelettä ja vain karjui täyttä kurkkua.

Loma tulee tarpeeseen. Tenavat alkavat olla ihan seinillekiipeilytilassa. Ja opettajalla alkaa pinna olla todella tiukilla eikä huumori meinaa riittää enää mihinkään. Hetkellisesti sitä ymmärtää, miksi jollakin vanhemmalla sumenee silmissä niin, että pyöräyttää muksua hiuksista. En minä sellaista ikimaailmassa oppilaalle tekisi, mutta.. Välillä vaan tuntuu siltä, että kaikki lailliset keinot on käytetty ja minulle on annettu tehtävä, jonka hoitaminen on mahdotonta. Mitä hemmettiä vanhemmat (tai yhteiskunta yleensä) ovat lapsille tehneet, että heistä on tullut noin helevetin tietoisia omista oikeuksistaan. Se on vaan minäminäminäminäminä ja kaikki muut haistakoot vitun. Mun oikeudet. Mulla on oikeus. Sulla ei oo oikeutta. Niin. Minun oikeuteni saavat haistaa pitkän paskan, kunhan oppilaan oikeudet tulevat täytetyiksi.

Puuuuuh. Kyllä tämä tästä. Huominen enää.