Koiralla on murkkuikä. Se ärisee uroksille, tulee kainaloon hakemaan hellyyttä, sen korvat katoavat ja se näyttää siltä, että olisin hakannut sen vähintään joka ilta ja kaikista virhesuorituksista mustelmille. Nyt se nukkuu.
Äitillä on todella kiharat punaiset hiukset. Luonnonkiharista tuli sytostaattien jäljiltä - jos mahdollista - vielä luonnonkiharammat. Nyt kiharapilvi on pään ympärillä eikä laskeudu hartioille kirveelläkään.
Jätän yhden oppilaan luokkaretkeltä koululle. En tiedä, onko päätökseni kohtuuton. Jos retkelle ei tule mukaan ketään muita vanhempia, päätökseni ei mielestäni ole kohtuuton. En voi luottaa siihen, että kyseinen oppilas selviäisi Suomenlinna-retkestä sillä huomiomäärällä, mikä minulta liikenee. Ikävä tosiasiahan on, että myös ne 19 muuta oppilasta tarvitsevat huomiotani ja sitä, että huolehdin asioista, pidän järjestystä ja katson, että myös esimerkiksi fyysinen turvallisuus on taattu. (Tekisi mieleni lähettää lapsukaisen äidille ehdotus, että vie itse 20 lasta Suomenlinnan SAARELLE, jossa on jyrkänteitä ja pudotuksia ja alue on muutenkin suuri ja rajaamaton (jos nyt ei merta oteta laskuun). Kyllä varmasti vaikuttaa siltä, että olen kohtuuton juuri tätä yhtä yksilöä kohtaan, mutta entäs tosiaan ne 19 muuta? Kun se ei ole vain minäminäminäminä ja minunminunminunminun lapseni.. Huoh. Nyt vaan on tälläinen tilanne ja se siitä.
Selkä on taas kipeä. Vieläkin kipeä? Aina kipeä. M kysyi, että "vieläkö sulla tosiaan on selkä kipeä?!" Nauratti, mutta ei huvittanut. "VIELÄ? Mun selkäni on kuvattu, kun olin 10-vuotias. Mä luulen, että tää ei oo mikään muuttuva olotila vaan pysyvää." Nyt koskee taas alaselkään.
Työviikko on edessä. Voisin jatkaa lomaa vielä. Ja vielä. Ja vielä.
Äitillä on todella kiharat punaiset hiukset. Luonnonkiharista tuli sytostaattien jäljiltä - jos mahdollista - vielä luonnonkiharammat. Nyt kiharapilvi on pään ympärillä eikä laskeudu hartioille kirveelläkään.
Jätän yhden oppilaan luokkaretkeltä koululle. En tiedä, onko päätökseni kohtuuton. Jos retkelle ei tule mukaan ketään muita vanhempia, päätökseni ei mielestäni ole kohtuuton. En voi luottaa siihen, että kyseinen oppilas selviäisi Suomenlinna-retkestä sillä huomiomäärällä, mikä minulta liikenee. Ikävä tosiasiahan on, että myös ne 19 muuta oppilasta tarvitsevat huomiotani ja sitä, että huolehdin asioista, pidän järjestystä ja katson, että myös esimerkiksi fyysinen turvallisuus on taattu. (Tekisi mieleni lähettää lapsukaisen äidille ehdotus, että vie itse 20 lasta Suomenlinnan SAARELLE, jossa on jyrkänteitä ja pudotuksia ja alue on muutenkin suuri ja rajaamaton (jos nyt ei merta oteta laskuun). Kyllä varmasti vaikuttaa siltä, että olen kohtuuton juuri tätä yhtä yksilöä kohtaan, mutta entäs tosiaan ne 19 muuta? Kun se ei ole vain minäminäminäminä ja minunminunminunminun lapseni.. Huoh. Nyt vaan on tälläinen tilanne ja se siitä.
Selkä on taas kipeä. Vieläkin kipeä? Aina kipeä. M kysyi, että "vieläkö sulla tosiaan on selkä kipeä?!" Nauratti, mutta ei huvittanut. "VIELÄ? Mun selkäni on kuvattu, kun olin 10-vuotias. Mä luulen, että tää ei oo mikään muuttuva olotila vaan pysyvää." Nyt koskee taas alaselkään.
Työviikko on edessä. Voisin jatkaa lomaa vielä. Ja vielä. Ja vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti