13 päivää

Ei kohta enää kymmentäkään päivää. Jännää. M sanoi ystävä L:n kysyessä koirafiiliksiä fiilisten olevan ristiriitaiset. Meinasin sisäisesti pahastua. Mutta sitten tein sen, mitä yleensäkin tälläisessä tilanteessa teen: olen hiljaa ja ajattelen. Käyn paljon kitkeriä keskusteluja ja tiukkoja väittelyitä pääni sisällä M:n kanssa. En jostakin syystä yleensä halua käydä niitä oikeasti M:n kanssa, vaan tyydyn päänsisäiseen selvittelyyn. Niin tein siis myös eilen matkalla koiravauvalaan.

"Ai ristiriitaisia.. Se ei halua tätä koiraa. Tai ehkä vähän haluaa, mutta ei paljon. Helvetti. Mitähän tästäkin tulee? Oppiiko se koskaan koiraihmiseksi.." Ärinää ja murinaa sisäisesti. Ja sitten siinä kävi niin kuin siinä lähes aina käy - minä tyynnyn, koska ehdin päässäni keksiä loogisia ja tyynnyttäviä selityksiä. "Äitikin VIHASI koiran tulemista. Ja katso häntä nyt. Kotona koira on perheen lapsi." Ja se tyynnytti. M ei tunne koirarakkautta samalla tavalla kuin minä. Siis ei vielä. Ei hänen tarvitse koskaan ryhtyä palvomaan koiria, mutta uskon siihen, että koirasta tulee osa perhettämme. "Ristiriitaset" tunteet tarkoittavat sitä, että siellä jossain on myös positiivisia ajatuksia seassa. Ehkä pelkoa ja jännitystä, mutta myös ehkä iloa. Äiti ei millään olisi suostunut ottamaan kotiinsa koiraa. Ja jos äitini - tuo jääräpäinen ihminen - kykenee taipumaan koiran edessä, siihen on hyvät mahdollisuudet myös M:llä.