pelottavaa.

Äiti pelkää leikkauksessa kuolemista. Hän ei ole suostunut avaamaan leikkauspäivämäärän kertovaa kirjettä. Oli pelottavaa ja ahdistavaa kuulla tämä tieto äidin pelosta isältä.

Ja melko pelottavaa oli huomata myös ymmärtävänsä itsensä viiltelyä. Hetkellisesti eilen (ja hämärä mielikuva on myös yhdestä aikaisemmasta kerrasta samaan aiheeseen liittyen) huomasin kivun helpottavan oloa. Nipistin itseäni käsivarresta niin lujaa kuin pystyin. Pysyisi poissa edes hetken tämä ahdistus ja pelko. Sorruin, kun M saapui Tallinnasta ja pääsin sanomaan ääneen isältä kuulemani tiedon äidin peloista. Sain itkun onneksi loppumaan, mutta tänään jotenkin kirkastui mieleen se ajatus, ettei itsensä satuttaminen tarkoituksella voi olla kovin terve merkki. Ihan kuin olisi avannut jonkin salaisen oven ja nyt jotenkin vain ymmärrän, miten joku ihminen voi lähteä viiltelyn tielle. En ehkä olisi itsekään ulkopuolisen silmin siitä tienristeyksestä kovin kaukana. Tämä kaikki stressin määrä alkaa vaan hipoa sitä rajaa, jonka jälkeen en enää tiedä mitä teen. Äidin asia on jo aika lähellä stressinsietokyvyn rajoja ja kun tähän lisätään töissä päivittäin kohdattavat ongelmat lasten suhteen (ja pian saapuva uusi oppilas), alkaa minun rajani tulla vastaan.

Pelottava ajatus.


ps. M antoi minulle synttärilahjaksi koiranruokakupin ja lelun koiralle. Tämä on menoa nyt. Kesäkuussa tai heinäkuussa meille tulee piski.