Levi tuli nähtyä ja koettua. Oli oikein kovin kiva reissu, joskin noro-virus iski tahmean otteensa meihin heti toisena päivänä. Ensin sairastui yksi ja lääkärisetä totesi sen 124 euron hinnasta noroksi. Sitten sairastuin heti perään minä. Tässä vaiheessa vessassa oli jo käsiendesinfiointiainetta ja Idoform-maitohappobakteerikapseleita. Sitten olivat vuorossa M ja ystävä L. Vatsat olivat iloisesti sekaisin ja pulputtelivat toisilleen minkä ehtivät. Yksi yö meni oksennusta vastaan taistellessa ja vieläkin kipristää vatsaa silloin tällöin. Levin yöelämää pääsimme katsastamaan ainoastaan toisena iltana, sillä kaikki muut illat joku sakista oli kipeänä ja olo muutenkin kaikkien osalta aika väsynyt.
Paluumatkalla osuimme todistamaan ambulanssien ja poliisien työskentelyä, kun Rovaniemen kohdilla joku onneton hiihtolomaporukka oli suistunut vastaantulijoiden kaistalle. Auto oli ihan rusinana ja myöhemmin selvisi, ettei kuolonuhreiltakaan oltu selvitty. (Sen tosin arvasi jo auton nähdessään. Rumaa jälkeä.)
Paluumatkalla istuin ratissa kuutisen tuntia. Yllättävän helppoa oli matkan teko, kun sai itse valita matkustusnopeuden. Menomatkalla sitä vastoin istuin lihakset krampissa ja olin varma että kuolemme. Pimeä ja talvinen tie teki matkustamisesta kauhistuttavan pelottavaa. Viimeiset pari sataa kilometria menikin omalta osaltani hiljaisuudessa tietä tuijottaen ja peläten.
Jaksoimme hienosti kulkeutua rinteeseen jokaisena lipun sallimana päivänä, joskin viimeinen laskupäivä jäi minulta ja ystävä L:lta parin tunnin mittaiseksi kiitos noro-viruksen aiheuttamien vatsakramppien. Sää suosi auringon osalta, mutta pakkanen oli ajoittain vähän liian kireää. -20 rupesi olemaan siinä rajoilla, että selviääkö päivästä millään palelluttamatta naamaansa.
Kiva reissu, kaikesta huolimatta.
(Tänään lähetin mailia eräälle koirakasvattajalle. Pentue syntyy maaliskuun puolivälissä. Jospa sieltä tulisi meille uusi perheenjäsen toukokuun lopussa. Jännää.)
Paluumatkalla osuimme todistamaan ambulanssien ja poliisien työskentelyä, kun Rovaniemen kohdilla joku onneton hiihtolomaporukka oli suistunut vastaantulijoiden kaistalle. Auto oli ihan rusinana ja myöhemmin selvisi, ettei kuolonuhreiltakaan oltu selvitty. (Sen tosin arvasi jo auton nähdessään. Rumaa jälkeä.)
Paluumatkalla istuin ratissa kuutisen tuntia. Yllättävän helppoa oli matkan teko, kun sai itse valita matkustusnopeuden. Menomatkalla sitä vastoin istuin lihakset krampissa ja olin varma että kuolemme. Pimeä ja talvinen tie teki matkustamisesta kauhistuttavan pelottavaa. Viimeiset pari sataa kilometria menikin omalta osaltani hiljaisuudessa tietä tuijottaen ja peläten.
Jaksoimme hienosti kulkeutua rinteeseen jokaisena lipun sallimana päivänä, joskin viimeinen laskupäivä jäi minulta ja ystävä L:lta parin tunnin mittaiseksi kiitos noro-viruksen aiheuttamien vatsakramppien. Sää suosi auringon osalta, mutta pakkanen oli ajoittain vähän liian kireää. -20 rupesi olemaan siinä rajoilla, että selviääkö päivästä millään palelluttamatta naamaansa.
Kiva reissu, kaikesta huolimatta.
(Tänään lähetin mailia eräälle koirakasvattajalle. Pentue syntyy maaliskuun puolivälissä. Jospa sieltä tulisi meille uusi perheenjäsen toukokuun lopussa. Jännää.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti