Joo. Se on tyhmää. Se on lapsellista. Se on kukkahattuilua. Se on naisten typerää höttöilyä. Ja mitähän vielä.
Ja silti minua itketti Prismassa. Tiedän, että sanomalla tämän ääneen saisin omakseni monilta ihmisiltä silmien pyörittelyä ja kaksinaamaiseksi kukkahatuksi nimittelyä. "Et sä niitä oikeesti sure." "Ihan idioottia, päivittäin kuolee satoja ja taas satoja. Sureksä niitäkin, HÄH?" "No ihan sama jotku kuus kuoli. So not." Näitä kommentteja kuulin ihan riittämiin tsunamin iskettyä.
Pelotti nousta liukuportaita. Oikeasti pelotti. Ajattelin, että alan parkua jo heti siinä portaissa tai muutun jotenkin hysteeriseksi. Tai jotain. No, eihän näin oikeasti tapahtunut, mutta muuten oleminen tuntui erittäin oudolta. Tuntui siltä, että olisin elokuvan sisällä. Hahmoni kulkee pitkin lavastemaailmaa. Salaa vilkaisin sitä kohtaa vihannesosastolla, jossa yksi kuoli. Mieleen nousi kuva miehestä asekäsi suorana. Pam.
Ei minun maailmassani tapahdu tälläistä. Ei minun elämässäni.
Katselin Prisman työntekijöitä ja pystyn vain hämärästi kuvittelemaan, miten särkyvältä heidän olonsa tänään tuntui. Jos minua itkettää, miten ihmeessä he kykenevät tulemaan töihin ja olemaan tyynen näköisiä? Tuijottivatko muutkin heitä tänään eri tavalla kuin ennen? Tunsivatko he tuijotukseni? Arvasivatko? Kassa ei nostanut katsettaan kertaakaan minuun, kun asioin hänen kanssaan. Ehkä onneksi. Tuntui siltä, että pitäisi sanoa jotain. Sanoa, että ihan kauheaa ja olen teidän puolestanne aivan äärettömän pahoillani ja surullinen. Mutta eihän sellaista voi sanoa. Julkisuudessa työntekijät esittivät toiveen, ettei heitä erityishuomioida asian puitteissa. Että he saavat palata arkeen ja tehdä työtään rauhassa. Toivottavasti asiakkaat ovat tänään kunnioittaneet tuota toivetta.
Yläkertaan kiivetessäni alkoi taas kuristaa kurkkua. Pöydällä paloi viisi kynttilää. En uskaltanut mennä pöydän lähelle. En mennyt myöskään kirjoittamaan nimeäni muistokirjaan. Olisin alkanut parkua.
Typerä draamanhakuinen kukkahattupäinen lapsellinen minä.
2 kommenttia:
Voisi sen sanoa toisinkin: sensitiivinen, ei maailman raaistumiseen turtunut, herkällä sydämellä elävä, jolla on myötäelämisen taito tallella, ihana herkkä ihminen. Kyllä kuuden ihmisen väkivaltaisen kuoleman kuuluukin pysäyttää, enemmän ihmettelen niitä, jotka eivät sitä tunnusta.
Itse kun elät myös mahdollisen menettämisen varjossa, käyt kyllä läpi herkemmin tätäkin. Älä turruta tunteitasi, sinunlaisiasi tarvitaan maailmassa!
No, mä en edes asu sielläpäinkään, mutta tänään kassalla töissä ollessani pelästyin, kun jonossa seisoi nuori epämääräisen oloinen mies, jolla ei ollut mitään ostoksia mukana. Heti kävi mielessä, että mitähän sillä on mielessä. Pullokuitinhan se vain palautti. Mutta juu, kyllä tähän varmasti muutkin reagoi kuin sinä, eikä siinä todellakaan ole mitään tyhmää, lapsellista tai kukkahattumaista! Kertoo ehkä tosiaan vain siitä, että emme ole vielä "pahan maailman" turruttamia.
Lähetä kommentti