"Avatkaa hissan kirjat ja lukekaa se kappale. Sit kokeilette kirjottaa sellaset muistiinpanot kuin mä kirjoittaisin. Sit kohta katotaan, että millaset muistiinpanot te teitte. Nonni, ruvetkaas lueskelee."
Sivujen rapinaa. Hiljaisuus. Menen ihan hämilleni. Ja hymyilyttääkin. Tekisi mieleni sanoa jotain, mutta tiedän että se rikkoisin hetken. Minun tekee aina mieli sanoa jotain noissa tilanteissa. Mutta usein pystyn ainakin hetken pidättämään ja rikon hetken vasta vähän ajan kuluttua. Rikon hetken ennen kuin muksut itse rikkovat sen. Mutta siis hyvässä mielessä.
"... Huomaattekste miten rauhallista täällä on ja hommat sujuu? ..." Hitaasti oppilaat palaavat yksilötyöskentelystä osaksi ryhmää. Se menee aina samalla tavalla. Olen rikkonut sanoillani hetken. Muutamaan sekuntiin kukaan ei sano mitään vaan kaikki kuulostelevat tilannetta. "Mistähän se johtuu, että täällä on nyt kohta pari viikkoa ollut jo ihan hirveän rauhallista? Mä olin viikon saikulla ja te ootte jotain ihan erilaista kuin aiemmin.." Ja sitten hetki rikkoutuu lopullisesti. Oppilaat heräävät työskentelyhorroksestaan.
"No ku P muutti pois. Se aina sai aikaan sellasta. Häiriötä."
"Nii! Se oli just sellanen! Haha!"
"Joo, siitä se johtuu."
Alkaa hyvässä hengessä tapahtuva huutelu. Keskeytän.
"Älkääs nyt. Ei P sentään mun mielestä sellainen ollut..? Ei ainakaan mun mielestä. Ei millään yksi henkilö saa koko luokkaa sellaiseksi? Ja P oli tunneilla aina ihan rauhallinen."
"No ku ne kolme on siellä toisessa luokassa opiskelemassa. Siitä se johtuu!"
"Joo!"
"Nii ne aina häiritsee!"
"Hm.. Ehkä. Ehkä se johtuu siitä. Ja ainakin se johtuu siitä varmasti osaltaan, että meitä on tässä tilassa nyt neljä vähemmän kuin aikaisemmin. Mutta joulun jälkeenhän se sitten nähdään, kun kolme oppilasta palaa tänne. Ja tässä on nyt teillä huono tilanne sikäli, että nyt mä pääsen jouluun asti näkemään miten hyvin te osaatte olla. Ja sitten kun ne kolme palaavat, mun on mahdollista vaatia teiltä tätä samanlaista olemista. ;)" Oppilaat hymähtelevät.
"Noni, ruvetaas kattoo niitä muistiinpanoja..."
-----
Näitä hetkiä on ollut ihan ylenmääräisen paljon tässä parin viikon sisällä. Oppilaat työskentelevät rauhallisesti. Mutta mikä parasta, he keskustelevat ja kyselevät hyvässä hengessä. Ja vielä parempaa on se, että he pyytävät apua - ja saavat apua. Aikani kertakaikkisesti riittää! Ehdin auttaa ihan hirmuisen montaa oppilasta tunnin aikana. Kahdeksantoista oppilaan ryhmäkoko vaikuttaisi ihanteelliselta. Saan aikaiseksi ryhmätöitä, mutta toisaalta pystyn teettämään rauhallisesti yksilötyöskentelyä. Tälläistä OKL varmaan olettaa luokkien olevan kautta Suomenniemen. Tälläisiin luokkatilanteisiin OKL nimittäin valmistaa. Ei integroituja oppilaita. Ei kohtuuttomia tasoeroja. Paljon aikaa yhdelle oppilaalle. Ikävä kyllä se on jokseenkin hyvin harvinaislaatuinen tilanne käytännön elämässä.
Sivujen rapinaa. Hiljaisuus. Menen ihan hämilleni. Ja hymyilyttääkin. Tekisi mieleni sanoa jotain, mutta tiedän että se rikkoisin hetken. Minun tekee aina mieli sanoa jotain noissa tilanteissa. Mutta usein pystyn ainakin hetken pidättämään ja rikon hetken vasta vähän ajan kuluttua. Rikon hetken ennen kuin muksut itse rikkovat sen. Mutta siis hyvässä mielessä.
"... Huomaattekste miten rauhallista täällä on ja hommat sujuu? ..." Hitaasti oppilaat palaavat yksilötyöskentelystä osaksi ryhmää. Se menee aina samalla tavalla. Olen rikkonut sanoillani hetken. Muutamaan sekuntiin kukaan ei sano mitään vaan kaikki kuulostelevat tilannetta. "Mistähän se johtuu, että täällä on nyt kohta pari viikkoa ollut jo ihan hirveän rauhallista? Mä olin viikon saikulla ja te ootte jotain ihan erilaista kuin aiemmin.." Ja sitten hetki rikkoutuu lopullisesti. Oppilaat heräävät työskentelyhorroksestaan.
"No ku P muutti pois. Se aina sai aikaan sellasta. Häiriötä."
"Nii! Se oli just sellanen! Haha!"
"Joo, siitä se johtuu."
Alkaa hyvässä hengessä tapahtuva huutelu. Keskeytän.
"Älkääs nyt. Ei P sentään mun mielestä sellainen ollut..? Ei ainakaan mun mielestä. Ei millään yksi henkilö saa koko luokkaa sellaiseksi? Ja P oli tunneilla aina ihan rauhallinen."
"No ku ne kolme on siellä toisessa luokassa opiskelemassa. Siitä se johtuu!"
"Joo!"
"Nii ne aina häiritsee!"
"Hm.. Ehkä. Ehkä se johtuu siitä. Ja ainakin se johtuu siitä varmasti osaltaan, että meitä on tässä tilassa nyt neljä vähemmän kuin aikaisemmin. Mutta joulun jälkeenhän se sitten nähdään, kun kolme oppilasta palaa tänne. Ja tässä on nyt teillä huono tilanne sikäli, että nyt mä pääsen jouluun asti näkemään miten hyvin te osaatte olla. Ja sitten kun ne kolme palaavat, mun on mahdollista vaatia teiltä tätä samanlaista olemista. ;)" Oppilaat hymähtelevät.
"Noni, ruvetaas kattoo niitä muistiinpanoja..."
-----
Näitä hetkiä on ollut ihan ylenmääräisen paljon tässä parin viikon sisällä. Oppilaat työskentelevät rauhallisesti. Mutta mikä parasta, he keskustelevat ja kyselevät hyvässä hengessä. Ja vielä parempaa on se, että he pyytävät apua - ja saavat apua. Aikani kertakaikkisesti riittää! Ehdin auttaa ihan hirmuisen montaa oppilasta tunnin aikana. Kahdeksantoista oppilaan ryhmäkoko vaikuttaisi ihanteelliselta. Saan aikaiseksi ryhmätöitä, mutta toisaalta pystyn teettämään rauhallisesti yksilötyöskentelyä. Tälläistä OKL varmaan olettaa luokkien olevan kautta Suomenniemen. Tälläisiin luokkatilanteisiin OKL nimittäin valmistaa. Ei integroituja oppilaita. Ei kohtuuttomia tasoeroja. Paljon aikaa yhdelle oppilaalle. Ikävä kyllä se on jokseenkin hyvin harvinaislaatuinen tilanne käytännön elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti