Oltiin M:n kanssa hiihtoloman kunniaksi risteilyllä ja pyörähdettiin Tukholmassa. Viimeksi olen käynyt Tukholmassa ollessani muistaakseni 7-vuotias, joten aika vähäiset olivat muistikuvat kyseisestä paikasta. Näytti hyvin vahvasti ihan Helsingille. Ainoastaan kaupungin vanha osa erotti kaupungit toisistaan. Ihan "jees" kaupunki. Ei erityisen kaunis eikä erityisen mielenkiintoinen shoppailukohde, sillä suurin osa kaupoista oli myös kotimaasta tuttuja.
Laivalla oli lomaviikosta johtuen luonnollisesti paljon lapsia. Lisänsä sekalaiseen lapsiseurakuntaan toi suuri laumallinen abeja. Katselin abien tohinoita laivan karaokebaarissa aika kauhusta kankeana. Miten voikaan ihminen olla abi-ikäisenä niin täynnä itseään, tietää kaikesta kaiken ja osata enemmän kuin kukaan muu? Miten abi-ikäistä voikaan naurattaa niin paljon ja miten ihmeessä hänen huumorintajunsa saattaakaan olla niin... Niin.. Niin jotenkin sellaista, ettei sitä ymmärrä kukaan muu kuin toinen abi? Hirvitti. Olin aivan käsittämättömän onnellinen siitä faktasta, etten itse enää koskaan tule olemaan abi-ikäinen. Olen aika varma, että myös minä olen ollut samanlainen ällötys tuossa iässä. Onneksi abit eivät takuuvarmasti itse huomanneet, miten lapselliselta touhu kaikessa "aikuismaisuudessaan", puvuntakeissaan, minihameissaan, ripsiväreissään ja lennokkaissa kiharakampauksissaan näytti. He olivat niin aikuisia, niin aikuisia. Kovaäänistä naurua, punaisia drinkkejä, kriittistä arviointia niiden karaokelaulajien lauluista, jotka "EI VAAN SISÄLLÄ TARPEEX FIILISTÄ MIX TOI EI NAUTI TOST LAULAMISEST LAULAMINEN ON ILOINEN ASIA VETÄIS FIILIXELLÄ EIKÄ TOLLEEEE MÄ VEDÄN PAREMMIN". Olisi naurattanut, ellei olisi ärsyttänyt. Ja ärsytti nimenomaan sen takia, etten olisi saanut abia takuulla millään näkemään omaa käytöstä ulkopuolisen silmin. Abi ei olisi pitänyt käytöstään lapsellisena vaikka olisin selittänyt hänelle asiaa maailman tappiin asti. Hänhän on Aikuinen ja käyttäytyy Aikuismaisesti. Piste. Illan viimeisenä biisinä soi kiharapilvisen ja partasänkisen puvuntakki-minihame -yhdistelmäpakkauksen kuorolaulantana esittämä kasarihitti. Voi jösses.
-----
Mitähän unianalyysin tekijä sanoisi seuraavasta unestani? Odotin lasta ihan viimeisillään. (En ole oikeastaan koskaan nähnyt moisia unia.) Yritin saada lapsen syntymään keinolla millä hyvänsä, mutta se ei vaan halunnut syntyä. Ja sitten lopulta huomasin, että olinkin synnyttänyt - vaan en lasta. Olin synnyttänyt minimaalisen pienen puun, jossa kasvoi pienen pieniä lehtiä. Pikkuruisista lehdistä päättelin, että puu on kuin onkin elossa, vaikka se on niin kauhean pieni. Olin kuitenkin jollain tasolla pettynyt, etten ollutkaan synnyttänyt lasta. Toisaalta olin myös helpottunut. Lopulta sain kuitenkin tietää, että äitini oli syystä tai toisesta piilottanut lapsen, jonka olin sittenkin synnyttänyt ja sain lapsen (poika) kapaloituna syliini. Minua itketti. Lapsen piilottaminen oli kai äidin pila tai kosto jostakin. M ei ollut koko unen aikana halunnut osallistua synnytykseen, koska synnytyksen aika oli juuri silloin kun hänen oli tarkoitus olla bilettämässä. Omituinen uni. Ehkä oman sävynsä tulkintaan tuo se, että uni on nähty laivan pubista saapumisen jälkeen.
---
Äiti menee tänään taas lääkäriin. En tiedä, mitä tutkitaan. Viime viikolla oli tutkittu jotain röntgen-kuvia ja äiti oli noudettu käytävästä takaisin lääkärin puheille. Paniikki ei kuulemma ollut kaukana. Miksi ihmeessä ne noutaisivat takaisin, ellei jotain uutta ja kamalaa olisi huomattu? Jo pelkkä ajatus tilanteesta saa ihokarvat pystyyn. Olisin varmaan hajonnut siihen paikkaan. Ja lopulta selvisi, että takaisin pyydettiinkin sen takia, että ensimmäiset kuvat olivat epäonnistuneet. Voi sitä helpotuksen määrää.
Tuli vahvasti sellainen tunne tuosta äidin kertomuksesta, että tuotahan se tulee olemaan tästä eteenpäin aina. Ei varmasti tule sellaista kontrollikertaa, jolla kauhu ei ainakin jollain tasolla leijuisi ilmassa.
Tämän lekurikäynnin jälkeen seuraava kontrolli on muistaakseni puolen vuoden päästä. Silloin on edessä taas sama paniikki.
Laivalla oli lomaviikosta johtuen luonnollisesti paljon lapsia. Lisänsä sekalaiseen lapsiseurakuntaan toi suuri laumallinen abeja. Katselin abien tohinoita laivan karaokebaarissa aika kauhusta kankeana. Miten voikaan ihminen olla abi-ikäisenä niin täynnä itseään, tietää kaikesta kaiken ja osata enemmän kuin kukaan muu? Miten abi-ikäistä voikaan naurattaa niin paljon ja miten ihmeessä hänen huumorintajunsa saattaakaan olla niin... Niin.. Niin jotenkin sellaista, ettei sitä ymmärrä kukaan muu kuin toinen abi? Hirvitti. Olin aivan käsittämättömän onnellinen siitä faktasta, etten itse enää koskaan tule olemaan abi-ikäinen. Olen aika varma, että myös minä olen ollut samanlainen ällötys tuossa iässä. Onneksi abit eivät takuuvarmasti itse huomanneet, miten lapselliselta touhu kaikessa "aikuismaisuudessaan", puvuntakeissaan, minihameissaan, ripsiväreissään ja lennokkaissa kiharakampauksissaan näytti. He olivat niin aikuisia, niin aikuisia. Kovaäänistä naurua, punaisia drinkkejä, kriittistä arviointia niiden karaokelaulajien lauluista, jotka "EI VAAN SISÄLLÄ TARPEEX FIILISTÄ MIX TOI EI NAUTI TOST LAULAMISEST LAULAMINEN ON ILOINEN ASIA VETÄIS FIILIXELLÄ EIKÄ TOLLEEEE MÄ VEDÄN PAREMMIN". Olisi naurattanut, ellei olisi ärsyttänyt. Ja ärsytti nimenomaan sen takia, etten olisi saanut abia takuulla millään näkemään omaa käytöstä ulkopuolisen silmin. Abi ei olisi pitänyt käytöstään lapsellisena vaikka olisin selittänyt hänelle asiaa maailman tappiin asti. Hänhän on Aikuinen ja käyttäytyy Aikuismaisesti. Piste. Illan viimeisenä biisinä soi kiharapilvisen ja partasänkisen puvuntakki-minihame -yhdistelmäpakkauksen kuorolaulantana esittämä kasarihitti. Voi jösses.
-----
Mitähän unianalyysin tekijä sanoisi seuraavasta unestani? Odotin lasta ihan viimeisillään. (En ole oikeastaan koskaan nähnyt moisia unia.) Yritin saada lapsen syntymään keinolla millä hyvänsä, mutta se ei vaan halunnut syntyä. Ja sitten lopulta huomasin, että olinkin synnyttänyt - vaan en lasta. Olin synnyttänyt minimaalisen pienen puun, jossa kasvoi pienen pieniä lehtiä. Pikkuruisista lehdistä päättelin, että puu on kuin onkin elossa, vaikka se on niin kauhean pieni. Olin kuitenkin jollain tasolla pettynyt, etten ollutkaan synnyttänyt lasta. Toisaalta olin myös helpottunut. Lopulta sain kuitenkin tietää, että äitini oli syystä tai toisesta piilottanut lapsen, jonka olin sittenkin synnyttänyt ja sain lapsen (poika) kapaloituna syliini. Minua itketti. Lapsen piilottaminen oli kai äidin pila tai kosto jostakin. M ei ollut koko unen aikana halunnut osallistua synnytykseen, koska synnytyksen aika oli juuri silloin kun hänen oli tarkoitus olla bilettämässä. Omituinen uni. Ehkä oman sävynsä tulkintaan tuo se, että uni on nähty laivan pubista saapumisen jälkeen.
---
Äiti menee tänään taas lääkäriin. En tiedä, mitä tutkitaan. Viime viikolla oli tutkittu jotain röntgen-kuvia ja äiti oli noudettu käytävästä takaisin lääkärin puheille. Paniikki ei kuulemma ollut kaukana. Miksi ihmeessä ne noutaisivat takaisin, ellei jotain uutta ja kamalaa olisi huomattu? Jo pelkkä ajatus tilanteesta saa ihokarvat pystyyn. Olisin varmaan hajonnut siihen paikkaan. Ja lopulta selvisi, että takaisin pyydettiinkin sen takia, että ensimmäiset kuvat olivat epäonnistuneet. Voi sitä helpotuksen määrää.
Tuli vahvasti sellainen tunne tuosta äidin kertomuksesta, että tuotahan se tulee olemaan tästä eteenpäin aina. Ei varmasti tule sellaista kontrollikertaa, jolla kauhu ei ainakin jollain tasolla leijuisi ilmassa.
Tämän lekurikäynnin jälkeen seuraava kontrolli on muistaakseni puolen vuoden päästä. Silloin on edessä taas sama paniikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti