Päivä on ollut tapahtumarikas. Aamulla varhain raahustin jännittyneenä kohti Messuhallia. Tänään vihdoin ja viimein pääsin katsastamaan koirarakkauttani - lagotto romagnoloa. Olen haaveillut siitä jo puoli vuotta. Ja tänään sen kohtasin. Oli se ihana. Söpö, söpömpi, söpöin. Vaan ikävä kyllä pentuja on hirmuisen vaikeaa saada ja koirien lonkat ovat Suomessa käsittääkseni aika heikossa hapessa. Eilen illalla onnistuin bongaamaan netistä myös uuden ehdokkaan: espanjanvesikoiran. Päätin tutustua näyttelyssä kumpaankin turriin.
Tulos: Lagotto, ihana. Espanjanvesikoira (perro), ihana. Vaaka kallistui kuitenkin vakaasti kohti perroa, sillä paikalle sattui myös opiskelukaverini joka yllätyksekseni oli vuosi sitten hankkinut juurikin perron. Kehuja rotua kohtaan sateli ja ropisi. Yhteys kasvattajaan on nyt alustavasti luotu. Täytynee mennä vilkaisemaan kasvattajan perrolaumaa joku viikko.
Näyttelyn jälkeen kierrätin äitsykkää ympäri pääkaupunkia jouluostoksilla. Kävelyä, kävelyä, kävelyä. Ja lopulta herkullista ruokaa ja Robert's coffeen cafe mocha. Nam.
Illan saldo: kutsu peli-iltaan. Ja sinne siis. Ikävä kyllä totean vasta kymmenen kilometria matkustettuani ystäväni kerrostalon summerittoman alaoven olevan lukossa ja kännykkäni olevan kotona. Puoli tuntia seisoskelua viimaisessa porttikongissa. Lopulta luovuttaminen ja matka takaisin kotiin. Tuloksena vitutus ja huolestuneet ystävät ja M. Tietenkin homma meni vieläpä niin, että viisi minuttia sen jälkeen, kun olen lähtenyt kotia kohti, jengi yläkerrassa on huolestunut minusta niin paljon, että tulee alaovelle katsomaan josko olisin siellä. No, enpä ollut enää.
Hetken aikaa itketti rankasti. Nyt enää vituttaa.
(Onneksi koirat on ihania.)
Tulos: Lagotto, ihana. Espanjanvesikoira (perro), ihana. Vaaka kallistui kuitenkin vakaasti kohti perroa, sillä paikalle sattui myös opiskelukaverini joka yllätyksekseni oli vuosi sitten hankkinut juurikin perron. Kehuja rotua kohtaan sateli ja ropisi. Yhteys kasvattajaan on nyt alustavasti luotu. Täytynee mennä vilkaisemaan kasvattajan perrolaumaa joku viikko.
Näyttelyn jälkeen kierrätin äitsykkää ympäri pääkaupunkia jouluostoksilla. Kävelyä, kävelyä, kävelyä. Ja lopulta herkullista ruokaa ja Robert's coffeen cafe mocha. Nam.
Illan saldo: kutsu peli-iltaan. Ja sinne siis. Ikävä kyllä totean vasta kymmenen kilometria matkustettuani ystäväni kerrostalon summerittoman alaoven olevan lukossa ja kännykkäni olevan kotona. Puoli tuntia seisoskelua viimaisessa porttikongissa. Lopulta luovuttaminen ja matka takaisin kotiin. Tuloksena vitutus ja huolestuneet ystävät ja M. Tietenkin homma meni vieläpä niin, että viisi minuttia sen jälkeen, kun olen lähtenyt kotia kohti, jengi yläkerrassa on huolestunut minusta niin paljon, että tulee alaovelle katsomaan josko olisin siellä. No, enpä ollut enää.
Hetken aikaa itketti rankasti. Nyt enää vituttaa.
(Onneksi koirat on ihania.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti