väsyttää.

Tulisi jo loma. Väsyttää oikeastaan tauotta. Tai no. Töissä ei väsytä. Kaikkialla muualla kyllä. Tähän lienee syynä se, ettei töissä ehdi miettiä omaa väsymystään. Pitää tsempata, kannustaa, karjua, käskeä, kehua, komentaa, kurtistaa kulmia, ravistaa päätä, nyökyttää, juoda kahvia, puhua ja kuunnella.

Kaiken tuon jälkeen olen niin poikki, että tahtoisin vain nukkua. Jostain syystä äiti on painanut syvälle selkäytimeen sen tiedon, ettei päiviä saa käyttää nukkumiseen. Päiväunet on ihan ok, mutta että nukkuisi ja makaisi koko päivän - se on Syntiä isolla ässällä. Ja siksipä siksi joudunkin jatkuvasti taistelemaan nukkumista vastaan. Hereilläoloajasta iso siivu menee nukkumisen suunnittelemiseen.

"Ethän polta ittees loppuun" on äiti mailannut jo moneen kertaan. "Välillä pitää levätä." Niin kai. Mutta en usko että oikeasti voisin polttaa itseäni loppuun. Tämä on vain tälläistä ja ehkä vain liiottelen tätä väsymystä. Absurdi ajatus, että väsyisi lopullisesti. Silti luulen, että jos loma ei olisi kahden, kolmen tai neljänkään viikon päästä edessä, sortuisin jossain vaiheessa. Menisin palasiksi tai jotain.

Itsenäisyysjuhlan, itsenäisyystanssien, Finlandia-taloreissun ja pikkujoulujen täyttämän viime tiistaita seuranneen yön päätös oli jotain sellaista, jota harvoin kokee. Jaksoin bailata ja pysyä liikkeessä aina kahteen asti yöllä. Sitten pääsin kotiin, söin kaksi leipää ja pysähdyin itkemään. Oli liian pitkä päivä. Ihan liian pitkä.