25.9.06

joustamaton ope

Olenpa minä joustamaton ja nyrpeä, kun paheksuin syvästi lauantaikoulupäivästä luvatta poissa ollutta mukulaa. Rähisin aamulla, koska olin varta vasten viime viikolla sanonut, että "Jos meinaat olla lauantaina pois, niin siitä on tuotava VANHEMMILTA lupapyyntö." "Mä oon pois." "Et ole jos et tuo lappua." Mutta olipahan vaan. Ja vararehtorin kanssa asiasta keskuteltuani mainitsin myös varareksin mietteitä: "Vararehtori pohti omien luvatta poissa olleiden oppilaidensa kohtaloa. Sanoi harkitsevansa, että tekevät tuon työpäivän silloin kun me muut olemme lomalla, eli syysloman päivänä jonka me lauantaina korvasimme. Pitäisikö sinun kohdallasi harkita samaa, että oltaisiin reiluja muita kohtaan?" Mukula oli itkeä tillottanut äidilleen, ettei halua mennä syyslomalla kouluun. (Ihan kuin minä olisin halunnut mennä lauantaina töihin.) Äiti tulee tuulispäänä nenille ja räyhää että on kohtuutonta tuollainen kun on kehitysvammainen lapsi kotona ja äiti töissä ja isä asuu bussimatkan päässä ja lapsi ei voi yksin bussiin ja blablabla.

Koitin painottaa, että "Se tässä mättää, että lupa pitäisi pyytää..." "PYYSINKIN! Tänään oli reissuvihkossa se pyyntö!" "Tänään juu.. Lupa anotaan yleensä etukäteen.." "Mutta!" Mutkun putkun. Pahuksen pahus kun olisin siinä tilanteessa muistanut, että myös tuo kehitysvammainen tenava on meidän koulumme oppilas. Miksei hän ollut lauantaina koulussa?!

Ok. Joustamaton minä. Pitäisi ymmärtää ja ymmärtää ja jaksaa. Vaan on tuo jotenkin kohtuutonta. Ei varmasti olisi muksu ollut maanantaita tuolla perusteella pois koulusta ainakaan ilman luvan pyytämistä. Ei takuulla. Mikä hemmetin erioikeus tuo lauantai muka on. En vain tajua.

"Ja lupaa ei voitu pyytää kun sinun numeroasi ei ole intternetissä!!" No juu. Myönnän. Se on paha paikka. Koulun puhelinnumeroa ei tietenkään voi käyttää. Eikä myöskään mailiosoitetta, joka jokaisella muksulla on reissuvihkossaan. Henkilökohtainen numero on oltava. Ja netissä vieläpä.

Herätys tähän päivään, pahvi! En todellakaan ole pistämässä henkilökohtaista numeroani julkiseen levitykseen. Teen opettajan työtä. Minut tavoittaa töistä, ei kotoa. En halua, että oppilaideni vanhemmat tietävät yksityiselämästään yhtään sen enempää kuin on pakko. Se on työ. En ole julkisuuden henkilö.

Toivottavasti rähinä sai ajatuksia aikaiseksi sekä äidissä että lapsessa. Ehkä he ensi kerralla harkitsevat enemmän koulusta lintsaamista ja lintsaamatta jättämistä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Empatiasäteitä täältä! Ite ajattelen aina välillä, että ainahan noitten muksujen kanssa pärjää, mutta niitten vanhempien kanssa pärjääminen ei ole niinkään varmaa. Pidä pintasi! Ei opettajan tosiaan tarvitse olla niin kutsumusammatissa että ryhtyy julkiseksi omaisuudeksi ja luopuu ajastaan ja henk.koht. elämästään.