keinot vähissä

Miten puutut lapsen käytökseen, kun hän itse on täysin välinpitämätön? Äiti allekirjottaa kiltisti ilmoitukset negatiivisesta kouluasenteesta ja läksyjen tekemättä jäämisestä. Poika itse näyttää ylimielistä naamaa ilmeisesti 24/7, puuttuu toisten asioihin ja riemuitsee tulevasta talvesta, koska "sit pääsen ottaa jälkkää lumppareit heittelemällä". Omat keinoni eivät enää oikein riitä. Poikaa ei lain mukaan saa ravistella. Henkinen ravistelukykyni ei riitä. Koko luokka on ihan sekaisin, kun poika avaa ihastuttavan sanaisen arkkunsa. "Iha sama. So what. Mitä välii. Elämä on."

Voi miten käy opettajan hermoon tuollainen. Välituntikielto on menossa. Huomenna varmaan soitto kotiin. Sosiaaliviranomaisia? Kuraattori? Poliisi? Työsuojeluvaltuutettu?

Kuka minua auttaisi?

Töiden jälkeen olen henkisistä ravisteluyrityksistä niin väsyksissä, että voisin vain itkeä ja/tai nukkua.

Edit: Ok. Jotain positiivistakin. Yksi maahanmuuttajaoppilaistani sai tänään KAKSI (2) monistetta tunnissa tehtyä. Matematiikkaa. Voitteko kuvitella. Riemuitsimme yhdessä saavutuksesta. Kehotin viemään monisteet kotiin ja hehkuttamaan lisää.
(Hassua, miten työasioiden suhteen tunnen syvää toivottomuutta, mutta aina löytyy jotain positiivista. Tai vähintäänkin lähden pohtimaan keinoja puuttua huonosti olevaan seikkaan. Luovuttamista en ole harkinnut vielä kertaakaan. Ihmeellinen piirre.)