i'm back

Takaisin kotona. Kylläpä rupesikin olemaan ihan kunnon ikävä kotia ja M:ää. Tulihan Kuhmo nähtyä ja hiekkarannat ja koski ja sukulaiset ja sen sellaiset. Isä oli kovin innostunut ajatuksesta ostaa Kuhmosta sukulaisen kotitila. Ei järven rannalla, aika ränstynyt. Olihan siinä sellaista maalaisromantiikkaa jne, mutta.. 600km matkaa ja remonttia tuleviksi vuosiksi. Ei kiitos.

Junan makuuvaunu oli ihan ok kokemus. Tietenkin onnistuin lietsomaan itseni hirmuiseen paniikkitilaan junan rytkytellessä pitkin maita ja mantuja. "Nyt se ajaa ulos raiteilta.. Nyt se ajaa ulos.. Ihan kohta... Seuraavalla asemalla mennään ulos, takuulla..." Nukkumisesta ei tullut mitään. Ja perjantaina heti nukkumattoman yön jälkeen suuntasimme lakkasuolle. Eipä sellaisia soita tälläinen eteläsuomalainen tallaaja löytäisi. Onneksi isän veli tiesi salaisia paikkoja. Niinpä me kahlasimme soita nelisen tuntia ja saaliina oli varmasti lähemmäs 10kg lakkoja. Kaikki astiat olivat täynnä, joten oli pakko lähteä. Toisaalta kyykkiminen ja kumartelu alkoi olla sellaista ähinää, ettei enää kovin pitkään selkä olisi moista sietänytkään.

Nyt on kotiäitiolotila, kun pakkasessa on talvea odottamassa 5 kiloa mansikoita, kolmisen kiloa lakkoja ja pieni määrä raparperia.

matkailu jatkuu

Isompi pikkuveli saapui Irlannista vaihteeksi Suomeen. Suuntaamme kuonomme kohti pohjoista ja junailemme Kajaanin kautta Kuhmoon sukuloimaan. Rautatieaseman täti oli hirmu äidillinen myydessään minulle makuupaikkalippuja. Hän kertoi, että meidän pitää näyttää lippumme konduktöörille. Hän muisti myös mainita, että lippu jossa lukee "nainen" on minun lippuni ja "mies" -lippu on veljelleni. Hän kutsui toisen lipun ostajaa koko ajan veljeksi ja muistutti, että "Muista sanoa myös veljelle, että opiskelijakortti pitää näyttää jos konduktööri kysyy!" Hän huolehti, että saamme seinänaapurihytit ja kannusti ottamaan ylimmän pedin paikan. "Siellä saa olla rauhassa paitsi jos tarvitsee käydä vessassa tietenkin! Joku muu voi sitten ottaa sen ahtaan keskipaikan!" Hymähtelimme yhteisymmärryksessä ja varasimme minulle ja veljelle yläpedit. Täti varmisti myös, että bussi lähtee Kajaanista Kuhmoon silloin kun sanoin sen menevän. Tunsin itseni korkeintaan kymppivuotiaaksi saparopääksi. Melkein olisi pitänyt niiata niksauttaa ja kiittää tätiä hyvästä palvelusta. Joku toinen olisi ehkä ottanut nokkiinsa. Jotenkin tilanne oli vain hirmu hurmaava. Hassu täti.

Eilinen savonlinnatyttöjen kokoontuminen meni hienosti. Joimme viiniä ja tanssimme itsemme lähes kipeiksi. Ihanaa olla baarissa ilman mitään miehenmetsästysajatuksia. Sai täydellisen vapaasti tehdä itsensä hölmöksi tanssimalla kuin mikäkin ja halailemalla ilmastointiputkea. Raivasimme tanssilattialle tilaa reippailla pyllynkeikutusliikkeillä ja nauroimme itsemme lähes kyyneliin. Punaviinikin maistui. Tosin en ollut edes erityisen humalassa, mutta entinen kämppis ja minä pidimme kyllä ystävä L:n kanssa hauskaa enemmän kuin pitkään aikaan. "Ajattele jos tästä ilmastointiputkesta tulis vielä ranskalaisia perunoita! Sit ois viileetä JA ruokaa." hihi. Ja sitten harjoiteltiin tanssikoreografioita. Kyllä nauratti.

Ja sitten yöjunaan ->

matkustan ympäri maailmaa

..laukussa leipää ja limsaa vaan. Viimeksi lähetetty postaus oli Lahdesta. Nyt olen taas Espoossa, joskin parin tunnin päästä siirryn takaisin Lahteen. Moikkaan savonlinnatyttöjä ja he tulevat kotikotiin juomaan punkkua ja syömään juustoja + muita herkkuja. (Iiik, punaviiniä.) Sen jälkeen painan pääni tyynyyn ja nukun huomiseen. Torstai-iltana hyppään junaan ja aloitan matkani kohti Kuhmoa pikkuveljen seurassa. Matkailua kertyy tälle viikolle varmasti lähemmän 1000 km.

Kuhmosta kotiin palaan joskus ensi viikolla, joten postauksia lienee turha odottaa. (Ihan niin kuin niitä joku odottaisi.. :D)

Tilillä on enää 150e. Milloinkahan olisi kohtuullista ryhtyä kyselemään KELA:n tukipäätösten perään.. Hakeminen alkoi 5.6. ja tuosta on jo kohta 2kk. Papereita on lähetelty edes takaisin. Viimeisimmät toimitin viime viikon torstaina. Onneksi toisella tilillä on vielä 800e ja rahastoissa muutama satanen, joten ei tässä päästä nälkään kuolemaan. Olisi silti ihan kiva saada ilmaiselta tuntuvaa rahaa. "Olet maksanut ne palkoistasi, ne ovat SINUN rahojasi, joten pidä niistä kiinni", sanoi isä-hemuli, kun meinasin lopettaa papereiden lähettelyn kesken. "No joo no joo.. Niin kai sitten", sanoi hemuli. "Ota tämä haasteena! Sinä vastaan virasto!" sanoi isä-hemuli. Niin kai se on sitten tehtävä. Onhan se muutama sata euroa kuitenkin ihan hyvä raha. Vaivan arvoinen. Kai.

bileissä.

Pikkuveli järjesti bileet. Minä jouduin vähän kuin tahtomattani mukaan, koska olen edelleen koiravahtina. Vähän epäilytti, koska muistissa on hatarasti edelliset pikkuveljen bileet, joissa tulin paikalle todistamaan kaaosta ja teinejä saunassa. Onneksi pikkuvelikin on kavereineen näköjään aikuistunut. Täällä on hyvä henki ja kohtuurauhallinen meno. Seurailen hieman huvittuneesti sivusta, miten ihmiset vain ovat minua lähes 10 vuotta nuorempia ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Vaikutan varmaan ikälopulta vahtiämmältä, kun katselen sivusta menoa kaljapullo kädessä ja rapsuttelen koiraa. En minä vahdi. Minä tarkkailen.

Koiraparka on vähän kauhuissaan, kun miljoona vierasta kättä kurottuu kohti rapsuttelemaan ja vieraat äänet kutsuvat nimeltä. Hurtta seuraa minua kuin varjo, ja vaikutan varmaan vahtiämmämäisyyden lisäksi myös ylisuojelevalta koiravahdilta. Vaan minkä minä sille voin, että koira kulkee perässäni silloin kun satun olemaan kotikotona. Ja onpahan asia niinkin, että koira sattuu olemaan ainoa minun ystäväni näissä bileissä. Muut ovat pikkuveljeni kaverita. Minä seurustelen mieluummin koiran kanssa. Tai no. Ei näissä ihmisissä mitään vikaa ole. Nuoria kolleja ja kisuja.

Jeah. Täytyy hakea lisää olutta.

kaikenmoista

Särkänniemessä tuli vierailtua. Edellisestä kerrasta olikin aikaa vuosikymmenen verran. Vaan olipa hauskaa. Ensimmäisenä suunnattiin keikuttimeen, joka veivasi jättisuurta U-kirjainta laidasta laitaan. Minua hirvitti. Laite meni jumiin juuri ennen meidän vuoroamme, joten se toi vatkaukseen lisäpotkua. Olin aika varma, etten uskalla mennä mihinkään laitteisiin vaan nössöilen, mutta sitten pääsinkin vauhtiin. Ehdimme päivän aikana käydä parisenkymmentä kertaa erinäisissä laitteissa, Näsinneulassa, akvaariossa ja delfinaariossa. Vettä tuli tunnin ajan kaatamalla, joten kaatosadekyyditys U-kirjainvempeleessäkin tuli testattua. Olin LÄPImärkä.

Delfinaario herätti omituisia tunteita. Lähes kyynelehdin, kun isot nisäkkäät kiitivät näkyviin. Kurkussa kuristi. Se oli jotenkin aivan älyttömän hienoa. Upeaa. Mahtavaa. Toisaalta säälitti, että niin hienojen eläinten täytyy elää verraten pienessä altaassa. Toisaalta tärisytti se ajatus, miten kaksi täysin erilaista lajia kommunikoi keskenään. Ja sitten sekin näkökulma, että niinhän ovat monet muutkin lajit suljettuina häkkeihin, sidottuina hihnoihin ja sen sellaisiin. Delfiinejä sentään aktivoidaan varmasti enemmän kuin kotikoiraa keskimäärin. Tykkäsin oikein tosi paljon. Olisipa sinne päässyt sekaan polskimaan ja tekemään tuttavuutta Leevin, Näsin ja kumppaneiden kanssa.

Tänään Lahdessa. Huomenna Lahdessa. Koira-parka on aivan hajalla, kun vanhukset häipyivät matkailuvaunuineen horisonttiin. Se tuijottelee syyttävästi ja valkuaiset muljahdellen, kun siirryn paikasta toiseen. Koira on myös aivan hulvattoman hyvä tulkitsemaan eleitä. Se tietää etukäteen koska olen lähdössä jonnekin ilman sitä. Se tietää milloin menen suihkun luokse koirankastelutarkoituksessa. Tänään aamulla kyllä sisäisesti nauratti, kun vahtikoiramme veteli sikeitä jalkopäässä, eikä edes avannut silmiään, kun nousin sängyssä istumaan. Taitaa olla vanha jo, tuo hurtta. Ja suloisesti oppinut lukemaan ihmisiä. Tietää keneen luottaa. Ja heihin luottaa lähes sokeasti. Koiralle saa tehdä mitä vain. Ja muihin ei luota juuri lainkaan. Se tyytyy kohtaloonsa, joskin osoittaa selvästi jos hommat eivät mene sen maun mukaan. Ja voi voi voi miten se on kangistunut kaavoihinsa. En osaa ollenkaan elää sen kaavojen mukaan. Ja kun rutiineihin tulee särö, koira tuijottelee minua paheksuvasti ja sen silmät lähes karjuvat toimintaohjeita. Harmi kyllä en niitä osaa läheskään aina tulkita.

Hassu koira.

turisteilua.

Vanhukset saapuivat Lahdesta Helsinkiin helsinkipäivää viettämään. Tarkoitus oli tutustua pääkaupunkiseudun erinäisiin nähtävyyksiin. Toivelistalla ollut Vallilan(?) puutaloalue tuli nähdyksi. Samoin katsastimme Villa Elfvikin Espoossa ja Luonnontieteellisen puutarhan Kaisaniemessä. Oikein mukavaa oli nähdä Espoon ja Helsingin vähemmän tuntemiani nähtävyyksiä. Retki päättyi Hietaniemen uimarannan kahvilaan, josta viimein pääsin kotiin. Vatsa kurnii ja ruoka on uunissa. Saunavuoron jälkeen masu saa kauan kaipaamaansa täytettä: kanapataa. Nälkä.

jalat täristen

En siivonnutkaan. Lähdin pyöräretkelle Laajasalon ympäri. Matkaa kertyi n. 17 kilometriä, mikä tuolla vauhdilla oli juuri tarpeeksi. Viimeisen mäen köpöttelin pyörää työntäen ylös, sillä jalat alkoivat olla aika kuolleet. Käveleminenkin tuntui kohtalaisen haastavalta, joten näytin varmaan kaikkea muuta kuin urheilulliselta. Vaan mitäpä tuosta. Nyt saa hyvillä mielin syödä pussillisen karkkia.

heräämisiä.

Ja niin sitä pääsi taas kokeilemaan juttua, jota ei ole tullut koskaan kokeilluksi. Heräsin nimittäin keskellä yötä omaan itkuuni. En muista tarkalleen, mitä unessa tapahtui, mutta jotenkin se liittyi äitiin ja siihen että sanoin vihaavani häntä. Työpaikkakin tuli taas uniin, kun erehdyin yöllä viimeiseksi pohtimaan jäljellä olevan loman pituutta. Kuukausi ja viikko. Brrr. (No ok, joillain ei ole edes noin pitkä koko kesäloma.)

Tänään on taas tekemätön päivä. Ehkä pesen ikkunoita. Ehkä en. Jotain pitäis keksiä.

ärrinpurrin

Maksaisitko sinä kuiskailusta 8 euroa? Minä en maksaisi. Mutta kaksi englantia keskenään puhunutta poikaa tuon summan suostui maksamaan muiden kustannuksella. Minua vitutti. Kuka saakeli tulee elokuvateatteriin puhumaan ja hihittelemään?! En voinut tajuta. Eivätkö he voisi esimerkiksi hoitaa tuota jossain kahvilassa. Vitutuskäyrä nousi kohti kattoa, koska kauhuleffasta meni koko hohto, kun keskittyminen suuntautui vieressä supiseviin ihmisiin. "Vielä kerta, pojat. Vielä kerta, niin minä avaan suuni myös." Suunnittelin ja suunnittelin. "Mitä sanoisin.. Miten muotoilin kauniisti sen, että nytvittuturpakiinnijo?" Lopulta päädyin hokemaan mielessäni SHUT UP SHUT UP SHUT UP. Ja sitten kynnykseni ylitettiin. Kumarruin lähemmäs vierustoveriani ja kuiskasin kuuluvasti "SHUT UP PLEASE." Suunnitelmani meni lähes myttyyn, koska epähuomiossa pistin perään kohteliaan "please". No, hiljenivät sitten onneksi eivätkä olleet niin urpoja, että olisivat huomautuksesta huolimatta jatkaneet häiriköintiä.

En silti voi ymmärtää ihmistä, joka VASTAA ELOKUVISSA PUHELIMEEN?! Käsittämätöntä. Uskomatonta. ÄRRRRR.

Jotain positiivista tähänkin postaukseen: olen oppinut lomailemaan. Aika kuluu ja minä hortoilen pitkin ja poikin. Hermot ovat aika varmasti ihan lepotilassa sillä tänäänkin olen vain syönyt, matkustanut bussilla kaupunkiin vain katselemaan ihmisiä, tullut kotiin, imuroinut ja istunut tietokoneen ääressä. Minulle tälläinen loma tekee hyvää. Ystäväni L puolestaan ei omien sanojensa mukaan kykenisi moiseen. Hänelle loma = matkustelu.

Siitä tulikin mieleeni. Suunnitelmissa on ensi kesänä tehdä M:n kanssa road trip Jenkkeihin, kun tuli kutsu M:n vaihtarivuosiperheen pojan häihin. Se kuulostaa huisin kivalta! Ja varsinkin kivaa on se, että luultavasti rahatilanne on tuolloin niin hyvä, että voin lähteä reissuun hyvillä mielin. JEI.

pokeria

Pelasin viime yönä hitusen liikaa nettipokeria. Ei, en hävinnyt rahojani. Sijoitin (?) 20e ja minulla on edelleen saman verran. Näytön tuijottelu väsymiseen asti vain johti eilisen Copycat-elokuvan kanssa siihen, että unet olivat vähintään mielenkiintoisia. Edesmennyt koirani, jolle lähes itkien syötin viinirypäleitä. (Hmm.) Kissanpäinen käärme, joka yritti purra koiraani ja jonka sitten heitin järveen. Se ei osannut uida vaan hirmuinen irvistys naamallaan upposi pohjaan. Todella hämärä uni.

Tänään Suomenlinnaan piknikille serkun kanssa. Kanasalaattia, patongia, kirsikoita, limua... Jei!

tuli ja meni

Juhannus tuli. Ja meni. Nautin kyllä oikein kovasti mökkijuhannuksesta. Se oli oikeastaan juuri sellainen kuin mökkijuhannus parhaillaan on: Saunomista. Löhöilyä. Päiväunia silloin kun päiväunittaa. Hyvää seuraa. Uimista. Saunomista.

Mökki sijaitsee saarella, jonka halkaisija on ehkä 30m. Ja mantereelle on matkaa noin 10m. Ja saarella juhannusta viettämässä oli lähes 20 ihmistä. Vaan ahdasta ei ollut. Hyvä meiningi ja olutta vain sen verran, että ei ollut jano (eikä krapula). Provinssikrapula kummitteli vielä sen verran, ettei tehnyt mieli olla humalassa. Ja hyvä niin.

Käytiin myös M:n kotona moikkaamassa kummityttöä ja isosiskoa. Vaavi oli kyllä suloinen ja kuolaava laitos. Ja isosiskokin lopetti vierastamisen ihan hetkessä. Harkitsin jo vakavasti lapsenlikaksi ilmoittautumista. (En sentään omaa mukulaa.)

Eilen kotiin saapuminen oli kuitenkin ihanaa. Koti. Saan olla alasti jos haluan. Saan haista tai olla haisematta. Koti.

Kun yöllä vihdoin suljin silmäni, luomiin kuvastui kartta. Kaksi viikkoa M:n kartturina - hauskaa hauskaa!

"Tästä vasemmalle! Tie 3153."
"Varmastiko? Täähän on ihan kärrypolku..."
"Joo sinne vaan! Täältä pääsee ihan hyvin. 30km hiekkatietä, ei paha! Mennään jo."
"Okei."

Ja perille löydettiin - tietenkin.

ai jai jai.

Tulipa oltua humalassa. Jopa niin humalassa, että oli liian humalassa. Kylkiasento, kupillinen (tai useampi) punaviiniä niskaan, oksentelua, sammumista yhdeksältä illalla... Kuulostaako teinimeningiltä? Niin minustakin. Ja tämä oli jo toinen Provinssirock, jossa tuli todistettua, että punaviinipönikän vieminen alueelle on täysin kuolleena syntynyt idea. Viime kesänä empiirisen kokeen toteutti ystävä L, tänä vuonna minä. Ensi vuonna en aio toistaa koetta. Lupaan ja vannon. Punaviini on AIVAN liian terävää janojuomaksi.

Ja voi sitä krapulan määrää. Pääsin istuma-asentoon sunnuntaina klo 16 iltapäivällä. Syöminen onnistui joskus ilta seitsemältä. (Tosin itse en kyennyt menemään ruoka-alueelle ostoksille, vaan M kilttinä toimi ostomiehenä. Haju oli KUVOTTAVA.) Tänään on vielä ollut vatsa sekaisin ja olo muutenkin vähän hutera.

En suosittele vastaavaa toimintaa kenellekään.

jee (x3 -2)

Jee1. Sain iPodini.
Jee2. Painonvartijoilta tuli avaimenperä, koska olen pudottanut yli 10% painostani. (Eli 7,4 kiloa kadoksissa.)
Jee3. Lähdetään ihan just Provinssiin.

-Jee1. Onnistuin saamaan iPodini jotenkin sekaisin enkä saa sitä enää päälle.
-Jee2. Ollaan aikataulusta myöhässä. Inhoan melkein yli kaiken myöhästelyä. Mur.

huo men na

Elämäni ensimmäinen karavaanariretki on aivan tuota pikaa edessä. Huomenna M, Make-kaveri ja minä suuntaamme kulkumme ensin vanhuksilleni, mistä nappaamme käyttöön isukin auton ja matkailuvaunun. Siitä matka jatkuu rauhallista tahtia moottoripyöräseurueemme kanssa kohti Seinäjokea ja Provinssirockia. Yöpyminen hoidetaan jossakin matkanvarren leirintäalueista. Perjaintaina matka jatkuu perille asti. Takaisin palaamme kunhan ehdimme eli jossain vaiheessa maanantaina.

Ei tunnu siltä, että edellisestä Provinssista on jo vuosi.

Ja niin. Hiukset lyhenivät. Ovat nyt kovin lyhyet ja kovin punaiset. (En muista mainitsinko tästä jo täällä. Ehkä en.)


Ostin eilen iPodin. Puhdas heräteostos. Netissä myytiin halvennuksella niin meikähemuli meni ja osti. Ehdin pohtia ostopäätöstä noin minuutin. Ajattelu rumentaa, kuten tavataan sanoa.

kesäkesäkesä

Jee, mikä sää. Tosin päivä on mennyt lähinnä nukkuessa, koska eilen Kaivarin kesäkonserttiretki venyi aamuneljään asti. Lonkeroita tuli tuhottua vain kolme, joten aamulla olo oli täysin normaali. 5 euroa hävisin pokerissa, joskin sijoituin kahdessa pelaamassani turnauksessa kummassakin kolmanneksi. Muut olivat kokeneita pelimiehiä, joten tunsin itseni oman elämäni sankariksi.

Eilen kuulin ensimmäisen kerran spontaanisti tutun suusta sanat: "Hei oot laihtunu!" Aika kivaa, että sen oikeasti huomaa myös ulospäin. Itse huomaan sen kyllä. Etureppu eli masu on kadonnut jonnekin matkan varrella. M sanoi, että takapuolikin on kavennut. Kevään aikana housut ovat käyneet suuriksi ja ennen niin kovin timmit paidat ovat ruvenneet olemaan tavallisia sopivia paitoja. Kadoksissa tällä hetkellä siis on noin 6,5 kiloa. Koska pituutta tällä hemulilla on ruhtinaalliset 151 JA ½ cm, niin tuo on kohtuullisen suuri pudotus! Toinen tuttu totesi, että "Ootpa pikkuruinen!" Hihihi. Tykkäänkin olla pikkuruinen. Olen aina tuntenut itseni enemmän tai vähemmän pulleaksi. On kummallista huomata, että en ehkä olekaan enää pullea. Olen normaali. Siis oikeasti normaali. Lyhyt olen aina tiennyt olevani ja pidän siitä. Nyt olen pikkuruinen. Jee se on kivaa.

lisää kokemuksia

Kummityttö oli tullut vähän isommaksi. Jo melkein 6kk ikää. Istuu mielellään sylissä ja rupeaa tietenkin heti kitisemään, jos laskee esim. lattialle pois sylistä. Isosisko vierasti kovasti, mutta lämpeni sentään tänään aamulla jo vähän ja sitten koottiinkin jo leluista juttuja ja putsattiin käsiä jäätelöstä.

Ja sarja kesän uusista kokemuksista jatkuu: Huuliharpun soittamisen SM-kisat on nyt nähty. Kaikkea sitä.

hetki julkisuudessa

Nyt se on taas tehty. Olen ollut tv-sarjan kuvauksissa apulaisena. Tietenkin suostuin, kun kaveri pyysi tuuraamaan. Tietenkin. Tälläiset asiat ovat niitä, joita suostun kyllä kokeilemaan. Olisin lähtenyt ilman seuraakin, mutta mukaan ilmeistyivät myös ystävä L ja pikkuveli. Siellä me sitten istuksimme esin puoli tuntia ja sitten L lähti kuvattavaksi. Sitten minä ja pikkuveli istuimme vielä 2,5 tuntia yle:n käytävässä ja minä join litratolkulla kahvia, pikkuveli ei. Lopulta tuli meidän vuoromme. Astelimme studioon. "Valot! Ääni! KUVAUS!" Musiikki alkoi soida, kävelimme baaritiskille ja saimme käteemme oluet (alkoholitonta, phtyi). "Kiitos! Kiitos avusta! Moi moi."

Hihihi. Itse toiminta kesti noin 30sek. Odottelua 2 tuntia. Mutta hauska kokemus silti. Menee se lomapäivä noinkin.

(Ai niin. Muistinko mainita, että tänään olenkin sitten viestitellyt apulaisohjaajalle, koska onnistuin unohtamaan kasan cd:itä studion käytävälle. Ihan uusia. Sinne meni yli 50e, jos niitä en takaisin saa. Hemmetin kuustoista tätä lahoa päätä.)

Loman saldo: työkkäri, KELA, Korkeasaari, televisiokuvaukset. EI HUONO!

hmm.

Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 11 % Harkitsija

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista

Ekstrovertti	-------------*------	Introvertti
Käytännöllinen	---------------*----	Intuitiivinen
Ajattelija	-------------*------	Tuntija
Impulsiivinen	-----------*--------	Harkitsija

(mmmm)

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi

Olet intuitiolla varustettu, ihmisistä ja asioista huolta pitävä, rauhallinen ja rauhaa rakastava, syvällinen ja monisyinen ihminen. Osaat yhtä luontevasti kohdata elämän henkilökohtaisia ja analyyttisiä tilanteita. Ihmistyyppisi on yleensä sopivimmillaan sisäisten asioiden ja näkymien kanssa, mutta tarvitsee jossakin määrin myös ihmiskontakteja. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaakin toisinaan ongelmia. Olet sanavalmis, empaattinen ja idealistinen. Yleensä kaltaisesi ihminen sanoo vain tietävänsä asiat suoralta kädeltä, mutta ei välttämättä osaa selittää asioita toisille. Tunnet vahvasti toisten ihmisten tunteiden mukana, ja osaat tunnistaa hyvän ja pahan eri asioista ja tilanteista. Tästä syystä sovellut ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Nautit siitä, että voit olla avuksi toisille. Kun olet tehnyt jostakin asiasta päätöksen ja asettanut tavoitteesi, mitkään järkisyyt eivät saa päätäsi kääntymään. Se, osaatko kääntää tämän ominaisuuden sinnikkyydeksi, vai oletko pelkästään jääräpäinen, määrääkin helposti koko elämäsi suunnan ja menestyksen.

No joo. Hmmm. Vaikea sanoa, olenko minä tuo. Ainakin jossain määrin, kyllä. En ehkä viihdy sisäisten asioiden kanssa niin hyvin kuin tuossa korostetaan. Elän tunteissa mukana. Pidän ihmisistä. Tarvitsen seuraa ollakseni tyytyväinen. Erotan mielestäni pahan ja hyvän. En kylläkään rakasta rauhaa aivan loputtomasti. Olen valmis taistelemaan asiani puolesta. Riitaa inhoan kyllä - etenkin puolituttujen kanssa.

Viime yönä olin vaihteeksi luokkaani komentamassa. Karjuin minkä kerkesin, koska kakarat olivat ihan holtittomia. Eräs opettajakollegani oli vienyt muksut retkelle ja minä jouduin tahtomattani mukaan komentajan rooliin. Saisivat jo jäädä unista nuo muksut. Loma lomana, työ työnä.

loma (/työttömyys)

Nyt se alkoi. Loma. Aurinko paistaa ja meikä-hemuli hyppäsi polkupyöränsä selkään selvittääkseen itselleen, miltä tuntuu olla virallisesti työtön. "Pikapyrähdys", ajatteli hän. "Ja sitten kahville kotiin", hän pohti. Vaan eipä se mennyt niin. Tietenkään. Tänään on vuoden kiireisin työttömyyspäivä, koska kaikki valmistuvat ja pääsevät kouluistaan työttömän maailmaa tutkimaan. Niinpä jonotin ensin puolisen tuntia neuvontaan (koska niin käskettiin tehdä) vain saadakseni ohjeen: "Ota vuoronumero." Tämän jälkeen vuoronumero kourassa istuin odottelemassa vielä tunnin verran. Työkkärin työntekijät näyttivät stressaantuneilta, eikä ihme: työvoimatoimiston tietokoneiden softa oli sanonut poks. Varmasti ihana tunne. Miljoona huokailevaa ja tuskaista asiakasta ja työväline pois käytöstä.

Olin jotenkin odottanut, että työkkärissä olisi selvät sävelet, minulta kysyttäisi tietyt kysymykset ja sitten saisin tietää, saanko tukia vai en. No ei se niin mennyt. Kävelin vuorollani Täti Työttömyysihmisen luokse. Istuin penkkiin ja tarjosin työtodistuksiani hänelle. "Jaaaaa, sinä oletkin ollut kassatätinä! Minäkin! Mikä sattuma!" "Nnnniiiin..." Hypistelin papereitani, jotta asia olisi edennyt. "Silloin kolmekymmentä vuotta sitten... bla bla.." "Niin. Jahas.." "Ja sitten tuotiin tavarat takaikkunasta ja poistuttiin etuovesta eikä palkkaakaan saanut juuri mitään! bla bla bla..." "Aivan. Jännittävää..." "PITIKÖS SITÄ SINUN ASIAAKIN HOITAA HAHAHA TÄSSÄ AJATUKSET KARKAA!!" "Hheheh, niinhän ne näytti karkaavan.." "Ja tänään onkin vuoden kiireisin päivä!" "No joo.. Aika kumma, että on jonoa.." Ja viisi minuttia siinä itse asian hoitamisessa sitten kului. En tullut hullua hurskaammaksi. Jotain pitäisi lähettää KELAlle. Ja jotain työttömyyden uusimista ja joku tosite ja seitsemän päivää karenssia.

Hm hm hm. Tätä pitää vielä miettiä.

todella ihmeellistä.

Miten minä joudun tälläisiin tilanteisiin täysin tahtomattani? En todellakaan ole halunnut riidellä tai suututtaa yhtäkään työtovereistani ja silti tämän kevään aikana minuun on suuttunut kouluavustaja, terveydenhoitaja ja koulukuraattori. Ja viimeisenä listalla vaatimattomasti matemaattisten aineiden opettajat. Olen todella naiivi, koska en vain tajua, että ihmiset suuttuvat monista kummallisista jutuista. Ja etenkin olen jotenkin pakokauhuisena tässä nyt miettinyt, miten vääristyneenä minuun liittyvät asiat etenevät suusta toiseen. Kertaakaan en ole tarkoituksella hyökännyt ketään vastaan, koska inhoan hyvin syvästi puolivieraiden ihmisten kanssa riitelyä.

Kouluavustaja suuttui kuultuaan sattumalta täysin häneen liittymättömän keskustelun ja ymmärrettyään sen jotenkin todella ihmeellisesti niin, että asia liittyisi häneen. No ei liittynyt, vaan minä ja L vitsailimme jotain täysin omiamme käytävällä.
Terveydenhoitaja harmistui ja melkein itki, kun pomoni oli kertonut että olin hämmentynyt terveydenhoitajan puheista. Ai olin? En pyytänyt, että asiasta puhuttaisiin terveydenhoitajalle. En kaivannut tukea. En kaivannut puuttumista. En halunnut suututtaa.
Kuraattori suuttui, kun näytin pomolle viestin, jonka luulin olevan osaltaan osoitettu pomolle, mutta joka ei kuitenkaan ollut ja pomo eteni asiassa tahollaan minulta kysymättä. Kärpäsestä tuli jälleen härkänen.
Matemaattisten aineiden opettajat hermostuivat totaalisesti, kun innostuneena menin tiedustelemaan, miltä matematiikan opettaminen yläluokilla tuntuu. Ohessa tuli ilmi, että minä minulle kerrottujen tietojen mukaan opetan ensi vuonna matematiikkaa. Aistin jo siinä tilanteessa, että nyt jotain on pielessä. En vain voinut ymmärtää, että mikä. Olin puhtaan blondin rehellisesti innoissani ja tahdoin osaksi matemaattisia opettajia. VIRHE. Minun olisi tietenkin pitänyt arvata, että matematiikan opettaminen oli osaltani SALAISUUS. Ai mistä se olisi pitänyt arvata? En kyllä yhtään tiedä. Sinä olisit aivan varmasti arvannut. Ja sinä. Ja te kaikki muut. Mutta minä en arvannut, koska siihen suuntaan ei mitenkään viitattu. Nyt minä olen paljastanut jonkin sortin suuren salaisuuden, sillä jokainen opettaja kuulemma pitää kynsin hampain kiinni ylityötunneistaan ja minä olen nyt lohkaisemassa matemaattisilta opettajilta osaa itselleni ja näin ollen loukkaan kaikkia mahdollisia tahoja. Miksi vitussa minut piti taas sotkea johonkin sellaiseen, johon en halunnut tai edes tiennyt pakosti joutuvani? Eikö olisi voinut esim. suoraan heti kättelyssä sanoa, että tästä nousee poru? Olisi ollut kiva tietää etukäteen. Enkä edelleenkään tajua, miksi asia oli salaisuus. Joka tapauksessahan kaikki ensi syksynä viimeistään olisivat huomanneet, että minä opetan matematiikkaa. Tai ehkä se olisi pitänyt pitää salassa. Olisin ihan kuin vahingossa eksynyt aina matematiikan luokkaan ja epähuomiossa pitänyt seiskojen matikantunnit koko vuoden ajan. Keväällä sitten vain numeroita annettaessa olisi pitänyt todeta, että: "Oho, se oli vahinko. Opetin vahingossa matematiikkaa. Anteeksi."

NIINKÖ MITÄ? EN VAIN TAJUA. JA TÄLLÄ HETKELLÄ KORPEAA AIKA RASKAASTI. VITTUAKO KERROTTE SALAISUUKSIANNE MINULLE KERTOMATTA ENSIN, ETTÄ KYSEESSÄ ON SALAISUUS. HERMO MENEE.