loma (/työttömyys)

Nyt se alkoi. Loma. Aurinko paistaa ja meikä-hemuli hyppäsi polkupyöränsä selkään selvittääkseen itselleen, miltä tuntuu olla virallisesti työtön. "Pikapyrähdys", ajatteli hän. "Ja sitten kahville kotiin", hän pohti. Vaan eipä se mennyt niin. Tietenkään. Tänään on vuoden kiireisin työttömyyspäivä, koska kaikki valmistuvat ja pääsevät kouluistaan työttömän maailmaa tutkimaan. Niinpä jonotin ensin puolisen tuntia neuvontaan (koska niin käskettiin tehdä) vain saadakseni ohjeen: "Ota vuoronumero." Tämän jälkeen vuoronumero kourassa istuin odottelemassa vielä tunnin verran. Työkkärin työntekijät näyttivät stressaantuneilta, eikä ihme: työvoimatoimiston tietokoneiden softa oli sanonut poks. Varmasti ihana tunne. Miljoona huokailevaa ja tuskaista asiakasta ja työväline pois käytöstä.

Olin jotenkin odottanut, että työkkärissä olisi selvät sävelet, minulta kysyttäisi tietyt kysymykset ja sitten saisin tietää, saanko tukia vai en. No ei se niin mennyt. Kävelin vuorollani Täti Työttömyysihmisen luokse. Istuin penkkiin ja tarjosin työtodistuksiani hänelle. "Jaaaaa, sinä oletkin ollut kassatätinä! Minäkin! Mikä sattuma!" "Nnnniiiin..." Hypistelin papereitani, jotta asia olisi edennyt. "Silloin kolmekymmentä vuotta sitten... bla bla.." "Niin. Jahas.." "Ja sitten tuotiin tavarat takaikkunasta ja poistuttiin etuovesta eikä palkkaakaan saanut juuri mitään! bla bla bla..." "Aivan. Jännittävää..." "PITIKÖS SITÄ SINUN ASIAAKIN HOITAA HAHAHA TÄSSÄ AJATUKSET KARKAA!!" "Hheheh, niinhän ne näytti karkaavan.." "Ja tänään onkin vuoden kiireisin päivä!" "No joo.. Aika kumma, että on jonoa.." Ja viisi minuttia siinä itse asian hoitamisessa sitten kului. En tullut hullua hurskaammaksi. Jotain pitäisi lähettää KELAlle. Ja jotain työttömyyden uusimista ja joku tosite ja seitsemän päivää karenssia.

Hm hm hm. Tätä pitää vielä miettiä.