2.5.11

aika hurisee

Ohhoh, onpas siitä aikaa, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut! :O

Tammikuun jälkeen ei suoranaisesti ole tapahtunut paljonkaan. Olen elellyt omaa elämääni omassa kodissa ja puuhannut koirien kanssa kaikenlaista. Agilityä nyt lähinnä.

Töitä on jäljellä ennen kesälomaa enää viisi viikkoa. Vuosi on mennyt todella vauhdilla. Kakkoseni ovat ihan tuota pikaa kolmosia - eivätkä siis enää alkuunkaan pikkulapsia. Ihan karmeaa, että edellisen porukkani kanssa aloitin kolmosluokasta, vedin heidät kutosluokan loppuun ja nyt nuo penteleet ovat syksyllä koulumme ysiluokkalaisia! :O Olen siis seurannut heidän elämäänsä kolmosesta kohta ysiin asti. Se on ihan huikean pitkä aika. Ensimmäinen ikälisäkin rapsahti tilille, joten tosiasia on, että olen ollut alalla viisi täyttä vuotta.

Kesäloman odotus ei tunnu ainakaan vielä niin huikaisevan kovalta urakalta kuin aikaisemmin. Kyllä se loma sieltä tulee. Viikkoja on enää ihan kauhean vähän ja tekemiset tulevat kyllä tehtyä. Ja jos eivät tule, jäävät sitten tekemättä. Tuskin kuitenkaan jäävät. Aina ne on tullut tehtyä, vaikka miten olisi panikoinut tai jättänyt panikoimatta.

Vappu meni mökillä vanhempien kanssa. Ensimmäinen vappu varmaankin kymmeneen vuoteen, kun mitään erikoisen erityistä ei tapahtunut. Toisin sanoen ensimmäinen vappu eron jälkeen. Tähän asti on aina oltu Otaniemessä enemmän tai vähemmän humalassa. Mutta hyvä näin. En ole kaivannut takaisin menneeseen rehellisesti ja liioittelematta vielä kertaakaan. En hetkeäkään. Kai nyt voisi jo sanoa, että ero todellakin oli oikea ratkaisu? M on kylläkin kutsunut itsensä tänne kylään parin kuukauden välein. Itse en koe tarpeelliseksi kutsua häntä kylään tai olla muutenkaan tekemisissä. Mutta saahan tänne tulla, jos siltä tuntuu. Ja oli M kolmikymppisillänikin ihan kutsuttuna vieraana. Että mikäpä siinä. Mutta itse en kaipaa yhteydenottoja pätkääkään, vaikka kuluisikin pari kuukautta, että ei pidetä oikeastaan mitään yhteyttä. Se vaihe elämästä oli ja meni.

Ehkä joskus alkaa joku uusi vaihe tuon parisuhde-elämän osalta. Mutta nyt olen ihan tyytyväinen näin itseksenikin. :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta! Olenkin pari kertaa miettinyt, että toivottavasti kaikki on hyvin :)

Opettajana varmaan näkee hyvin ajan kulumisen, kun lapset kasvavat. Omassa työssä kun tulee pyöriteltyä vain papereita, niin yht'äkkiä sitä tajuaa, että *piip*, mähän olen ollut täällä jo vuosikausia töissä ;)