Tuli käytyä Pirkkalassa katsomassa ystävä L:n uutta asuntoa. Hän vaihtaa takaisin kotipaikkakunnalleen ja olenhan minä hänen puolestaan onnellinen. Oikeasti tämän tajuaa varmaan vasta elokuun 14. päivä, kun minä pysäköin autoni koulun pihaan ja kävelen opehuoneeseen jättimäisen, hymyileväisen ja äänekkään puhehässäkän keskelle. L ei ole siellä silloin. Hän on silloin ihan muualla. Kaukana.
Opeuraa on takana 4,5 vuotta ja se kokonaisuudessaan on mennyt tiiviissä yhteistyössä ystävä L:n kanssa. Kaikki on suunniteltu yhdessä. Kokeet on valmistettu yhdessä. Todistusten numerot on käyty läpi kerta toisensa jälkeen yhdessä. "Mitäs sanot, voisko tälle antaa ysin..?" "Hm.. No jos se saa ysin, niin mitäs tää mun oppilas sitten saa..?"
Vuodet on tähän asti suunniteltu yhdessä. Joka kerta. Onneksi L saattohoiti minut uuden työparin kanssa yhteistyöhön, joten sikäli en jää parin viikon päästä ihan tyhjän päälle. Mutta kyllä se tulee olemaan silti erilaista. Koko työyhteisö tulee saamaan hirmuisen lauman uusia jäseniä ja uusien käytäntöjen ja tapojen muodostaminen vaatii aikaa ja jaksamista. Minä alan näillä työvuosillani olla meidän talossa ns. vanhaa kalustoa ihan epäilemättä.
Odotan silti jo kovasti töiden alkamista. Voitteko uskoa? Ajattelin, että jos kehtaan, niin menen ensi viikolla sinne jo käymään ja hakemaan opeoppaita, että voin sitten suunnitella ensimmäistä kertaa ihan yksin tulevan vuoden pääpiirteet.
---
Tuli käytyä myös mökillä yhdessä L:n kanssa. Todennäköisesti viimeistä kertaa tälle kesälle. Todennäköisesti viimeistä kertaa myös tälle vuodelle. Jotenkin surullista. Mökillä on tänä kesänä tullut vietettyä paljon aikaa ja olen nauttinut näistä helteistä siellä. On uitu. Olen maalannut. Olen nukkunut päiväunia.
---
Huoh.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti