Ystävä L sanoi, että olemme lähes pelottavan aikuismaisia. Ei riitaa. Ei kyyneliä. Ei epäreiluuksia. Syömme yhteisiä ruokia. Nukumme samassa sängyssä. Juttelemme. Nauramme. Ilmoitamme menoistamme toiselle.
En osaa ryhtyä muuttamaan suhtautumistani M:iin. Tämä on se kliseistäkin kliseisempi "kasvoimme erillemme" -tarina. Ainakin minun osaltani. Siksi en osaa surra, koska mikään ei ole muuttunut. Toki nyt - kun asiat on puhuttu selviksi - tuntuu siltä, että pois muuttaminen jättää taakse ison osan elämääni: M:n. Hän tuntee minut toiseksi parhaiten vanhempieni jälkeen. Hän tunnistaa pienestäkin, mitä ajattelen. Sanoin hänelle, etten halua ryhtyä riitelemään. Ei ole mitään riitaa. En halua myöskään ryhtyä levittämään ikäviä juttuja, koska ei ole mitään ikäviä juttuja. On vain ihminen, jonka kanssa minä en pysty elämään. Toivottavasti joku muu pystyy.
Tämän kaiken olen kertonut suoraan myös M:lle.
Enää jännittää oikeastaan se, voiko raha-asioista sopiminen jotenkin muuttaa tilannetta. En haluaisi rikkoa välejäni M:n kanssa, koska en koe siihen mitään tarvetta.
Nyt tuntuu siltä, että pystyisin elämään "kämppiselämää" M:n kanssa pidempäänkin. Ei ole enää velvoitteita, jotka pakottavat minut ajattelemaan, että minun on loputtomiin kestettävä piirteitä ja ominaisuuksia, joita en kestä. Niinpä eläminen tuntuu varsin luontevalta ja helpolta. Toivottavasti uusi koti kuitenkin löytyy, sillä M sanoi: "Jos sä oisit mulle pelkkä kämppis, niin mä oisin vaihtanut kämppistä jo kauan sitten." Ja nyt kun olen "pelkkä" kämppis, on vaarana, että sotkuisuuteni ja suurpiirteisyyteni - nuo M:a eniten raivostuttavat piirteeni - tekevät yhteiselämästä hankalaa.
En osaa ryhtyä muuttamaan suhtautumistani M:iin. Tämä on se kliseistäkin kliseisempi "kasvoimme erillemme" -tarina. Ainakin minun osaltani. Siksi en osaa surra, koska mikään ei ole muuttunut. Toki nyt - kun asiat on puhuttu selviksi - tuntuu siltä, että pois muuttaminen jättää taakse ison osan elämääni: M:n. Hän tuntee minut toiseksi parhaiten vanhempieni jälkeen. Hän tunnistaa pienestäkin, mitä ajattelen. Sanoin hänelle, etten halua ryhtyä riitelemään. Ei ole mitään riitaa. En halua myöskään ryhtyä levittämään ikäviä juttuja, koska ei ole mitään ikäviä juttuja. On vain ihminen, jonka kanssa minä en pysty elämään. Toivottavasti joku muu pystyy.
Tämän kaiken olen kertonut suoraan myös M:lle.
Enää jännittää oikeastaan se, voiko raha-asioista sopiminen jotenkin muuttaa tilannetta. En haluaisi rikkoa välejäni M:n kanssa, koska en koe siihen mitään tarvetta.
Nyt tuntuu siltä, että pystyisin elämään "kämppiselämää" M:n kanssa pidempäänkin. Ei ole enää velvoitteita, jotka pakottavat minut ajattelemaan, että minun on loputtomiin kestettävä piirteitä ja ominaisuuksia, joita en kestä. Niinpä eläminen tuntuu varsin luontevalta ja helpolta. Toivottavasti uusi koti kuitenkin löytyy, sillä M sanoi: "Jos sä oisit mulle pelkkä kämppis, niin mä oisin vaihtanut kämppistä jo kauan sitten." Ja nyt kun olen "pelkkä" kämppis, on vaarana, että sotkuisuuteni ja suurpiirteisyyteni - nuo M:a eniten raivostuttavat piirteeni - tekevät yhteiselämästä hankalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti