omituista.

En ole koskaan eronnut näin pitkästä suhteesta.

Oltiin eilen viettämässä iltaa yhteisten tuttujen kanssa. M:lla oli ensin selkeästi vähän hankaluuksia kanssani. Hän ei oikein tiennyt, olisiko huomannut minua lainkaan vai mitä olisi tehnyt. En mitenkään osaa suhtautua häneen jotenkin erikoisesti, joten juttelin ihan normaalisti hänen kuten kaikkien muidenkin kanssa.

Puolenyön aikoihin M ehdotti, että lähdetään kotiin. :O En olisi uskonut, että hän lähtee kanssani kotiin. Olisin luullut, että hän jää juhlimaan aina aamun asti ja minä menen hyvissä ajoin kotiin nukkumaan. Eikä kyse siis ollut mistään "mä en viihdy sun kanssa mennään kotiin" -jutusta. Ainakaan en tulkinnut sitä alkuunkaan niin. Ajettiin taksilla lähipizzeriallemme ja käveltiin siitä kotiin. Juteltiin ihan normaalisti. Olen nyt jotenkin vapautuneempi kuin aikoihin M:n kanssa. En oikein tiedä, mistä se johtuu. Asiat ovat nyt selvät. Senkö takia? Ovatko ne selvät? Välillä mielessäni kävi ajatus, että M lähti kotiin kanssani, koska halusi miellyttää. Myös joitain muita pieniä juttuja tapahtui, jotka toivat mieleeni, että jollain tasolla toimin tässä nyt tosi ilkeästi. Siis M yrittää miellyttää minua ja toimia kuten ajattelee minun haluavan hänen toimivan. (Ja toki hän kyllä kahdeksan vuoden perusteella osaa arvata hyvinkin tarkasti.) Ja sitä en halua. En siis halua, että M on minuun nähden alisteisessa asemassa. En halua joutua asemaan, jossa minulla on vääränlaista valtaa.

En tiedä, osaanko selittää. Koska M ei luonnostaan ole ihminen, jonka kanssa haluan viettää eläkepäiviä, tuntuu erittäin ehkä jopa pelottavalta, että hän yrittäisi muuttaa itseään minun takiani. Tälläinen itsensä muuttaminen toisen takiahan tarkoittaisi sitä, että minä sanelen mitä haluan ja hän muuttuu. Ei sellainen voi toimia.

Toisaalta tuntui erittäin luontevalta. Koko aikuisikäni olen viettänyt tuon ihmisen kanssa ja hän ihan varmasti tuntee minut erittäin hyvin. Viihdyn hänen kanssaan tai sitten kyse on tavasta ja tottumisesta. Tavallaan tuntuu erittäin kurjalta luopua tästä. Tiedän kyllä, etten pidemmän päälle pysty elämään enää hänen kanssaan. Mutta toisaalta. Hänen kanssaan on erittäin luontevaa olla. En osaa vaivautua omasta itsestäni hänen seurassaan juuri lainkaan. Tämäkin kuulostaa oudota.. Onpa tätä todellakin hankalaa pukea sanoiksi. Voin siis olla oma itseni. Sitä kai tarkoitan. Ja tässähän on varmasti kyse siitä, että olemme eläneet 5 vuotta saman katon alla ja seurustelleet 8 vuotta. En osaa tuntea vaivaannusta myöskään tästä tilanteesta. Siis siitä, että asumme yhä yhdessä, nukumme samassa sängyssä, syömme samoja ruokia, kerromme toisillemme, mitä aiomme päivän aikana tehdä.. En osaa muuttaa suhtautumistani häneen. En osaa olla vihainen tai etsiä huonoja puolia. En osaa puhua hänestä pahaa kavereilleni. Enkä haluakaan. Hän on mikä on enkä kai pelkästään tuolla perusteella voi olla vihainen tai puukottaa selkään.

Mutta teenkö väärin? Ruokinko toivoa hänessä? Tuleeko pulmia siinä vaiheessa, kun todella muutan pois? Luuleeko hän, että ehkä en muutakaan?

Haluaisin oikeasti pysyä kavereina. Haluaisin, että välit pysyvät hyvinä ja nähdään edelleen samassa kaveriporukassa. Ja toisaalta tuntuu, että jos päätän, että pysymme kavereina, ei M:llä ole tarvetta tai kykyä toimia muullakaan tavoin. Hän ei ole sen tyyppinen ihminen, että ryhtyisi aiheuttamalla aiheuttamaan riitoja tai välirikkoja. Niinpä hän todennäköisesti "tyytyy" tilanteeseen ja kykenee edelleenkin viettämään kanssani aikaa. Mutta onko väärin pistää hänet tyytymään tilanteeseen, johon on päädytty mahdollisesti pelkästä minun päätöksestäni?

Jollain tavalla olisi varmaan helpompaa, jos olisi riitoja. Tai pettämistä. Tai jotain. Mutta nyt ei ole mitään, mihin voisin tarttua. Toki voin nimetä M:n piirteitä, joiden takia en voi jäädä. Mutta .. M esitti minulle hyvän kysymyksen. Miksi juuri nyt? Miksi nyt erotaan, kun ei olla erottu aikaisemminkaan? Mikä on muuttunut? En osannut vastata. Mittani tuli täyteen? Mutta miksi juuri nyt? Miksi ei vuosi sitten tai vasta vuoden päästä? En osaa vastata itsellenikään noihin kysymyksiin. Ja siksi tämä on jollain tasolla outoa. Ei ole mitään konkreettista syytä, miksi eroan juuri nyt. Ehkä siksi, etten oikeasti pysty kuvittelemaan M:a kanssani eläkkeellä. En osaa nähdä häntä lasteni isänä. Ehkä siksi.