..."Bussissa." Ennen seuraavaa puhelimesta kuuluvaa iskän kommenttia ehdin miettiä mielessäni monta ajatusta. Vanhempien 11-vuotias koira on kuollut. Vanhempien koira on menossa lopetettavaksi. Äitillä on joku hätä. Koiralla on joku hätä. Kummalla?
"Ollaan täällä päivystyksessä.." Ja ennen seuraavaa lausetta ehtivät aivot taas työstää ajatuksia. Päivystys. Joku on siis kipeä. En kestä. Koira vai äiti? Aivot eivät tavoita päivystys-sanan liittyvän ihmisiin. "..kun se äitisi kuume ei ole laskenut ja nyt on se leikkaushaava tulehtunut." Ei vittu. "Viikon ollut 39 kuumetta eikä se mulle mitään kerro että onko sitä haavaa särkenyt vai ei. On vain sairastanut vaikka olen käskenyt lääkäriin. Ei se suostu." Ei vittu. Ei ala edes pelottaa. Alkaa vain suututtaa ihan suunnattomasti. Kuinka perkeleen omaan napaan tuijottava voikaan ihminen olla. Ottaa päähän ihan jumalattomasti. Käy mielessä sekin, että jos tuo kerran haluaa kuolla, niin mikä minä olen sitä estämään. Aikuinen ihminen.
Ja olenhan minäkin ollut ihan paska. Miksen ole kysynyt, että voisiko kuumeilu liittyä jotenkin syöpään.. En ole kysynyt siksi, että en ole halunnut vastausta tuohon kysymykseen. En ole uskaltanut kysyä. Leikkaushaava ei kyllä käynyt mielessäni. Olisi varmaan pitänyt käydä.
"Joutuu se ehkä jäämään viikonlopuksi tänne, kun tulehdusarvot ovat niin korkealla. Suoneen antibioottia ehkä, tai jotain."
OTTAA PÄÄHÄN. Tekisi mieli kysyä, että kuinka monta kertaa se meinaa ihan tahallaan sairautensa kanssa leikkiä. Että kuinka monta kertaa se meinaa, että onni riittää. Ensin ei avaa kirjekuorta, jossa tietää kerrottavan leikkauspäivämäärän. Nyt ei mene lääkäriin, vaikka on viisi päivää kuumetta. Itkettää ja vituttaa.
Ihan saatanan itsekästä.
"Ollaan täällä päivystyksessä.." Ja ennen seuraavaa lausetta ehtivät aivot taas työstää ajatuksia. Päivystys. Joku on siis kipeä. En kestä. Koira vai äiti? Aivot eivät tavoita päivystys-sanan liittyvän ihmisiin. "..kun se äitisi kuume ei ole laskenut ja nyt on se leikkaushaava tulehtunut." Ei vittu. "Viikon ollut 39 kuumetta eikä se mulle mitään kerro että onko sitä haavaa särkenyt vai ei. On vain sairastanut vaikka olen käskenyt lääkäriin. Ei se suostu." Ei vittu. Ei ala edes pelottaa. Alkaa vain suututtaa ihan suunnattomasti. Kuinka perkeleen omaan napaan tuijottava voikaan ihminen olla. Ottaa päähän ihan jumalattomasti. Käy mielessä sekin, että jos tuo kerran haluaa kuolla, niin mikä minä olen sitä estämään. Aikuinen ihminen.
Ja olenhan minäkin ollut ihan paska. Miksen ole kysynyt, että voisiko kuumeilu liittyä jotenkin syöpään.. En ole kysynyt siksi, että en ole halunnut vastausta tuohon kysymykseen. En ole uskaltanut kysyä. Leikkaushaava ei kyllä käynyt mielessäni. Olisi varmaan pitänyt käydä.
"Joutuu se ehkä jäämään viikonlopuksi tänne, kun tulehdusarvot ovat niin korkealla. Suoneen antibioottia ehkä, tai jotain."
OTTAA PÄÄHÄN. Tekisi mieli kysyä, että kuinka monta kertaa se meinaa ihan tahallaan sairautensa kanssa leikkiä. Että kuinka monta kertaa se meinaa, että onni riittää. Ensin ei avaa kirjekuorta, jossa tietää kerrottavan leikkauspäivämäärän. Nyt ei mene lääkäriin, vaikka on viisi päivää kuumetta. Itkettää ja vituttaa.
Ihan saatanan itsekästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti