Huoh.

Luin eilen blogia, jossa ihminen kertoi onnistumaan tulevasta itsemurhaprojektistaan. Järkytyin jotenkin ihan pohjamutia myöten. Viimeiset rivit kertovat, että itsemurha on jo käynnissä. Kaikesta menneestä on hankkiuduttu eroon ja asiat on järjestetty etukäteen.

Täysin kylmähermoisesti kirjoitettu teksti sai aikaan syvän kuvotuksen tunteen. Kyseinen ihminen kuvasi ihan tyynesti tapahtumia päivän aikana ja keinoja, joilla tietää saavansa itseltään hengen pois. Ja onnistuihan tuo.

Joulukirkossa oppilaiden kanssa tänään alkoi itkettää. Ääni meinasi sortua, kun lauloimme jouluisaa virttä. Se ihminen on minulle täysin vieras, mutta todella odottamattomalla tavalla jouduin osalliseksi sen kuolleen ihmisen jälkeen jääneeseen elämään. Maailma on kovin pieni, tälläisissä hetkissä sen tajuaa. Ja pelottavaa on myös se, että tavallaan tajuan, mitä tuo ihminen on tekstiensä perusteella ajatellut, kun työstänyt ja pohjustanut tulevaa kuolemaansa. Rivien välistä loistaa pettymys elämään: "Tätäkö tää elämä olikin?"

Jossain määrin omituista on myös se, että eniten koko tekstissä kauhistutti täysin tunteettomasti kuvattu lemmikeistä eroon hankkiutuminen.

Joulumieli, missä olet? Olisin voinut jättää senkin tekstin lukematta ja olla sekaantumatta.