Aamu alkoi seiskaluokkalaisten matematiikalla. Aamutunnit ovat aina kohmeisia ja oppilaat ovat hiljaisia ja hitaita. Tänään jostain syystä oppilaat saivat itsensä käyntiin, joten laaja-alainen erkkaopettaja ja minä saimme sinkoilla pulpetin luota toiselle avaamassa geometrian saloja oppilaille. Tunti sujuu aina paljon leppoisemmin ja mukavammin, kun oppilaat pyytävät apua.
Seuraavalle tunnille sinkosin hengästyneenä muutaman minuutin myöhässä. Rakennuksesta toiseen siirtyminen vie aina oman aikansa, mutta onneksi luokan muut aikuiset olivat jo aloittaneet päivän, joten mitään häiriötä jokatiistaisesta myöhästymisestäni ei aiheudu. Hengästyneenä käynnistelin tietokonetta, jotta saisin kiinni aamun tapahtumista. Koneen uumenista pitäisi löytää viikkosuunnitelma, jotta voisin noudattaa sitä. (Välillä en jaksa odottaa koneen käynnistymistä, vaan vetäisen hatusta tunnin puuhat. Toisinaan satun silti noudattamaan viikkosuunnitelmaani, mutta yleensä en.) Pohdiskelin siinä ääneen, että mitähän sitä pitikään tehdä. Yksi oppilas avasi suunsa ja kertoi, että tarkoitus olisi pitää lukutunti. Niinhän se tosiaan oli. (Mistä ihmeestä tämä oppilas sen tiesi? Kai minä olen asiasta viime viikolla puhunut..) Myönsin, että lukutuntihan se tosiaan pitäisi olla ja ohjeistin jengin hakemaan kirjat lokeroista.
Viiden minuutin kuluttua luokassa vallitsi hipihiljainen työntouhu. Suurin osa oppilaista luki kirjastosta valitsemaansa kirjaa ja osa askarteli täysin omatoimisesti lukupuuhun lehtiä. Niihin jokainen oppilas kirjoittaa arvion lukemastaan kirjasta. Puussamme on jo kymmenisen lehteä, vaikka projekti alkoi vasta pari viikkoa sitten! :)
Yli puoli tuntia myöhemmin avasin suuni ja kerroin, että olisi aika siirtyä välkälle. Siis ykkösluokkalaiseni puursivat oikeastaan täysin omatoimisesti noin 35 minuuttia. Uskomaton suoritus, sillä kutosluokkalaisilleni tuo aika oli viime vuonna lukutunneilla - tai millään muullakaan tunnilla - lähes mahdoton saavuttaa.
Iltapäivällä tehtiin Kevätpörriäisiin viidakkokuvia. Pistin Juno-elokuvan soundtrackin soimaan. Letkeän country-henkisen musiikin soidessa oppilaat piirsivät kuka mitäkin. Palmuja. Leijonia. Marsuja. Koiria. Perhosia. Ja tietenkin vesiputouksia. Vallitsi jälleen hyväntahtoinen ja erittäin omatoiminen henki. Lopputunnista vaihdoin musiikiksi TOHTORI ORFF & HERRA DALCROZEn lastenlauluja. Rokkihenki kohosi huippuunsa. Luokkamme Vili Vilpertti - tuo ikuinen esiintyjä ja tauoton puheripulinen - ryhtyi soittamaan villisti viivotinta. Minä aloitin hirmuisen joraamisen. Mukaan tuli myös työparini. Hetken kuluttua pari oppilastakin alkoi hihittäen jorata. Lopulta kaikki luokan aikuiset ja lähes kaikki luokan lapset rokkasivat luokan keskellä hillittömästi hihittäen. Sydäntä lämmitti katsella myös istumaan jääneitä: ihan ei uskalla tulla tanssimaan, mutta silti naurattaa ihan sydämen pohjasta luokan hurmostila.
Rokkikappale päättyi ja kehotin oppilaita rokkaamaan itsensä välitunnille. Virnuilevat naamat poistuivat pukemaan toppavaatteita päälle.
Viimeisellä tunnilla jatkoimme viidakkojen valmistamista. Koska olemme jääneet Aapisen kertomuksissa pahasti jälkeen, pistin tarinat pyörimään yhteen pötköön. Rokkaava porukka oli välitunnin aikana rauhoittunut ja oppilaat jaksoivat kuunnella puoli tuntia Matin ja Liisan seikkailuita. Eli viimeinenkin tunti sujui omaehtoisen työskentelyn parissa.
Jotenkin tuo porukka on puolessa vuodessa oppinut ottamaan tosi paljon vastuuta omasta työskentelemisestään. Ja he näyttävät nauttivan siitä, että saavat vastuuta. Nähtäväksi jää, tuleeko jossain vaiheessa takapakkeja ja unohtuuko tämä huikea työskentelymotivaatio ajan myötä.
Ryhmissä istuvat oppilaat arvioivat iltapäivällä työrauhanantotaitojaan. Ryhmä antaa itselleen hymynaaman ja minä annan viereen oman arvioni. Ryhmät ovat osoittautuneet todella itsearviointitaitoisiksi ja täydellisiä hymynaamoja on jaettu vain harvoin. ( :) :I ja :( eivät enää ole ainoita vaihtoehtoja, vaan on myös puolihymynaamoja ja puolisuruioita.) Ensimmäistä kertaa itsearviointitoiminnan aloitettuani neljä ryhmää viidestä antoi itselleen hymynaaman ja yksi ryhmä antoi itselleen puolihymynaaman. Minä olin ryhmien kanssa samaa mieltä arvioissani. Hihkuva ja hurraava oppilasmassa järjestäytyi jonoksi eikä meinannut millään pystyä hiljenemään. "Ekaa kertaa me saatiin NOIN monta hymynaamaa!" "Hihiii!"
3 kommenttia:
Hirveä ikävä sinne "sorvin ääreen" iski lukiessani päivästäsi. Juuri tuo lasten innostus ja päivien sujuminen joskus niin palkitsevasti oli se bonus, jonka leipätyöstään voi saada!
Minulla oli muuten tapana tehdä jo ekaluokkalaisille (vanhemmille tein viikkotiedotteen tulevasta viikosta jo edelliseksi perjantaiksi) viikkosuunnitelmani näkyväksi, aluksi päiväkokonaisuuksina, joten minun luokassani aina tiedetään mihn ollaan ryhtymässä - ellei tule jotain väliintulevaa muuttujaa, niin kuin usein tuli.
Lopuksi vielä: aivan mahtavaa, että ekaluokka tässä vaiheessa on jo noin hyvin toimiva. Hyvä sinä! Sinulle voisi antaa sen kaikkein leveimmällä hymyllä varustetun hymynaaman :)
Leena, nämä tälläiset päivät tosiaan ovat niitä, joilla jaksaa ne työn ikävämmät ja raskaat puolet.
En taida "uskaltaa" lähettää viikkosuunnitelmiani vanhemmille, sillä kaikessa suurpiirteisyydessäni suunnitelmat on tehty aina muuttuviksi. Ja jo nyt käytäntö on opettanut, että ekaluokkalaisen vanhemmat (ainakin minun luokallani) olettavat, että ilmoitetuista suunnitelmista pidetään kiinni.. (Voi sitä kriisin paikkaa, kun en vienytkään lapsia luistelemaan -15 asteeseen, vaikka vanhemmat olivat nähneet HIRVEÄN vaivan pakatessaan luistimet muksuille mukaan;)
Päiväsuunnitelman yritin aluksi pistää taululle joka aamu, mutta jotenkin se käytäntö ei vaan tarttunut lopulta jokapäiväiseksi käytännöksi. Lisäksi pidän myös siitä, että esimerkiksi edellisen porukkani totutin siihen, että suunnitelmat voivat muuttua ja todennäköisesti muuttuvat ja siihen vain mukaudutaan ja totutaan eikä mikään maailma sorru siihen, että ei tehdäkään sitä, mitä ehkä on aiottu. Lukujärjestyksessä saattoi ihan hyvin lukea kuvis ja silti tehtiin matematiikkaa. Oli mukavan vapauttavaa, kun tuntien paikkoja pystyi vaihtelemaan sieltä tänne ja tuolta toisaalle ilman, että oppilaiden päivä meni ihan sekaisin muutoksista.
Mä niin haluaisin opettaa sun oppilaita kun pääsevät yläasteelle ja lukioon! :) Mikset voi olla töissä Tampereella...
Lähetä kommentti