Opettajan oletetaan tekevän paljon sellaisia asioita, joita ei mitenkään voi tehdä oppituntien (eli käytännössä työajan) puitteissa. Tokihan minullekin on virkasopimukseen kirjattu kolme oppituntien ulkopuolista työtuntia, mutta pari niistä menee viikossa kaiken maailman kokouksiin ja yhteistöihin. Tunnissa ei tee mitään muuta kuin suunnittelee todella suurpiirteisesti tulevan viikon tapahtumat.
Niinpä olen vähän epämääräisen ja omituisen pulman edessä.
Ymmärrän, ettei kukaan (tai ainakaan kovin moni) halua tehdä ilmaista työtä. Opettajan ammatin sanotaan olevan kutsumustyötä, mutta siitä huolimatta työstä pitäisi maksaa sen verran kuin työtunteja kertyy.
Toisaalta. Opettajan työtä ei mitenkään voi tehdä pelkän palkallisen työajan puitteissa. Ei mitenkään.
Siitä seuraa se selkeä ristiriita, että kutsumusammatissa oleva haluaisi tehdä työnsä hyvin, mutta silti ei haluaisi syödä maata omien jalkojen alta tekemällä ilmaista työtä ja viestimällä näin ylemmille tahoille, että "nämä palkkaa kerryttävät työtunnit riittävät työni hyvin hoitamiseen".
Sekavaa.
No. Tässä syksyn aikana olen törmännyt opettajiin, jotka näyttäisivät todellakin pyrkivän puhtaasti maksettujen tuntien puitteissa tehtyyn työmäärään. Ei mitään ylimääräistä. Ja sekös pistää kiehumaan. Tietoisella puolella pystyn perustelemaan tuon työskentelytyylin itselleni, mutta tunnepuolella neljän vuoden työuran kautta työtäni jo jonkin verran tuntevana minua suututtaa. Näiden opettajien oppilaat jäävät todella yksin, eivätkä he pääse kokemaan niitä mukavia juttuja, joita edes jonkin sortin erityispanoksesta oppilaille opettajan toimesta seuraa.
Lisäksi tälläinen "en halua osallistua/tehdä/auttaa, koska se tarkoittaa lisätyötä" -tyyppi aiheuttaa kollegoilleen harmaita hiuksia ja hirmuiset määrät lisätyötä.
Ja kaiken lisätyön päälle suututtaa se, että minä joudun tilanteeseen, jossa olen lähes pakotettu toimimaan "pomona" näille talomme uusille opettajan uraansa aloittaville opettajille. Joudun sanomaan, että "sinä et voi tehdä noin" tai "sinun pitää tehdä näin" tai "tämä asia sinun on nyt vain hoidettava eikä siitä voi luistaa". Eikä minulla ole noiden lauseiden vaatimaa asemaa. Minä olen vain tasavertainen kollega.
Mutta on se nyt hemmetti, jos oppilailta jää juhlia, retkiä ja yhteishenkeä nostattavia juttuja väliin sen takia, että opettaja toteaa, että "emmä viitti".
Oman ärsytyksen läpi kuultaa myös seuraava ajatus: Kyllä näillä uraansa aloittavilla tulee olemaan raskas tie edessään. Surettaa, miten ikävän kuvan he tästä työstä saavat ja miten itselleni vieraalla tavalla he työstämme ajattelevat, kun he jatkuvasti laskevat työtunteja ja ottavat kaiken iltapäiväpuuhailun ylimääräisenä ällöttävänä pakkopullana. He joutuvat mitä ilmeisemmin oppimaan kantapään kautta vielä ihan hirveän paljon. Toivottavasti he jaksavat alkuaikojen läpi ja suostuvat myös oppimaan tämän työn syvempää olemusta.
Niinpä olen vähän epämääräisen ja omituisen pulman edessä.
Ymmärrän, ettei kukaan (tai ainakaan kovin moni) halua tehdä ilmaista työtä. Opettajan ammatin sanotaan olevan kutsumustyötä, mutta siitä huolimatta työstä pitäisi maksaa sen verran kuin työtunteja kertyy.
Toisaalta. Opettajan työtä ei mitenkään voi tehdä pelkän palkallisen työajan puitteissa. Ei mitenkään.
Siitä seuraa se selkeä ristiriita, että kutsumusammatissa oleva haluaisi tehdä työnsä hyvin, mutta silti ei haluaisi syödä maata omien jalkojen alta tekemällä ilmaista työtä ja viestimällä näin ylemmille tahoille, että "nämä palkkaa kerryttävät työtunnit riittävät työni hyvin hoitamiseen".
Sekavaa.
No. Tässä syksyn aikana olen törmännyt opettajiin, jotka näyttäisivät todellakin pyrkivän puhtaasti maksettujen tuntien puitteissa tehtyyn työmäärään. Ei mitään ylimääräistä. Ja sekös pistää kiehumaan. Tietoisella puolella pystyn perustelemaan tuon työskentelytyylin itselleni, mutta tunnepuolella neljän vuoden työuran kautta työtäni jo jonkin verran tuntevana minua suututtaa. Näiden opettajien oppilaat jäävät todella yksin, eivätkä he pääse kokemaan niitä mukavia juttuja, joita edes jonkin sortin erityispanoksesta oppilaille opettajan toimesta seuraa.
Lisäksi tälläinen "en halua osallistua/tehdä/auttaa, koska se tarkoittaa lisätyötä" -tyyppi aiheuttaa kollegoilleen harmaita hiuksia ja hirmuiset määrät lisätyötä.
Ja kaiken lisätyön päälle suututtaa se, että minä joudun tilanteeseen, jossa olen lähes pakotettu toimimaan "pomona" näille talomme uusille opettajan uraansa aloittaville opettajille. Joudun sanomaan, että "sinä et voi tehdä noin" tai "sinun pitää tehdä näin" tai "tämä asia sinun on nyt vain hoidettava eikä siitä voi luistaa". Eikä minulla ole noiden lauseiden vaatimaa asemaa. Minä olen vain tasavertainen kollega.
Mutta on se nyt hemmetti, jos oppilailta jää juhlia, retkiä ja yhteishenkeä nostattavia juttuja väliin sen takia, että opettaja toteaa, että "emmä viitti".
Oman ärsytyksen läpi kuultaa myös seuraava ajatus: Kyllä näillä uraansa aloittavilla tulee olemaan raskas tie edessään. Surettaa, miten ikävän kuvan he tästä työstä saavat ja miten itselleni vieraalla tavalla he työstämme ajattelevat, kun he jatkuvasti laskevat työtunteja ja ottavat kaiken iltapäiväpuuhailun ylimääräisenä ällöttävänä pakkopullana. He joutuvat mitä ilmeisemmin oppimaan kantapään kautta vielä ihan hirveän paljon. Toivottavasti he jaksavat alkuaikojen läpi ja suostuvat myös oppimaan tämän työn syvempää olemusta.
11 kommenttia:
Niinpä. Tuo pedagoginen vapaus voidaan ymmärtää niin moninaisesti ja tästä puhutaan vähemmän, vaikka jokainen opettaja tietää, että monessakin opehuoneessa on yleisesti tiedossa se/ne, joilta ei edes kannata kysyä tai odottaa osallistumista mihinkään "ylimääräiseltä" kalskahtavaan. Tosellakin löytyy sellaisia opettajia, jotka säännöllisesti psytyvät lähtemään kotiin heti lähetettyään oppilaat.
Sinun tehtäviisi ei kyllä kuulu lainkaan asiasta huomauttaminen ja valvominen. Sitä varten on rehtorit ja koulutoimistot. Sinä voit pyytää itsellesi työnohjausta ja tarvittaessa otta yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun ellei esimies tue sinua.
Joulunajan puristuksessa ei mitenkään kivaa koettavaa. ymmärrän sinua hyvin ja olen itsekin ollut vastaavissa tilanteissa - eikä helppoa selkeää vastausta ole. Keskity omaan työhösi ja tehtäviisi: hyvin tehty työ puhuu puolestaan enemmänkin kuin sanat.
Sinun oppilaasi saavat olla onnekkaita kun saivat sinut opettajakseen!
Mutta täysipäiväisiähän opettajien oletetaan kai olevan. Kaikilla muilla täyden päivän tunnit asettuvat jollekin 35-40 -tasolla ja siihen monet tekevät lisäksi (myös palkattomia) ylitöitä ja lisäksi niitä viikkoja joilla töitä tehdään on 45-50, ei kuten opettajilla alle 40.
Tietenkin opetustuntien lisäksi tulevat tuntien suunnittelut ja kokeiden korjaukset, mutta eikö sittenkin opettajan työtuntimäärä mahdu muutaman "ylimääräisenkin vaivannäön" kanssa normaalin täysipäiväisen työn normeihin?
Ja en lainkaan suhtaudu opettajan työhön epäarvostavasti. Opettajat tekevät hienoa ja raskasta työtä, mutta niin useimmat muutkin.
T: Järjestötyöntekijä, useimmilla viikoilla yli 50 tuntia
Minulla on se todellinen onnenpotku puolellani, että meillä on _erittäin_ hyvä rehtori ja muutenkin koulun johto on todella asiansa hallitsevaa väkeä. :) En ole aikaisemmin törmännyt tälläisiin niin selvästi kaikesta luistaviin opettajiin, että tilanne tuntuu ihan oudolta. Eihän kukaan voi ajatella tästä työstä noin.. Eihän? Kun ei opettajan työ ole sellaista perinteistä työtä, jossa on työhöntuloaika ja työpäivä päättyy jollakin kellonlyömällä.
Anonyymi: täysipäiväistä joo, mutta silti ei työtä kahdeksasta neljään. Ja tuntuisi oudolta tehdä töitä kahdeksasta neljään ikään kuin ilmaisiksi, koska palkkaa kuitenkin maksetaan vain tietyltä huomattavasti pienemmältä kuin 37,5 viikkotuntimäärältä. Minä en näe opettajana perustetta ilmaiselle työlle sitä kautta, että joku muukin sitä tekee. (Minä mukaan luettuna, jos tarkkoja ollaan. Ehkä viisi ylityötuntia viikossa, jos ruvetaan laskemaan. Joka viikko.)
Jos tarkoitus olisi, että opettaja tekee ns. perinteistä täysipäiväistä työtä, siitä pitäisi maksaa sen mukaista palkkaa. Palkkakuitissani pitäisi siis lukea työajan kohdalla vaikkapa se 35-40 tuntia 25-28 tunnin sijasta. Ja tuolloin palkka olisi jotain ihan muuta kuin mitä se nykyään on.
Minusta työnantajan kuuluu maksaa palkka tehdystä työstä ja työntekijän velvollisuus on huolehtia, että näin tapahtuu. Minä ja kaikki muutkin ilmaisen työn tekijät syömme maata omien jalkojemme alta, kun teemme työtä ilmaisiksi. Syömme maata myös työttömien jalkojen alta, sillä teemme korvauksetta työtä, johon tarvittaisi todellisuudessa toinen työntekijä tai lisää liksaa.
Mutta kuten sanottua, opettajan työtä ei tälläisenään pysty tekemään työajan puitteissa.
Ai niin, Leenalle vielä seuraava kommentti:
Minä koen jollain tavalla velvollisuudekseni tukea ja auttaa koulumme uusia ensimmäistä syksyään työssä olevia opettajia. Ja tuohon tukemiseen ja opastamiseen kuuluu myös jollain tavalla se, että kerron heille, mitä ei vaan voi tehdä. Tai mitä nyt vaan on yksinkertaisesti tehtävä, kiinnosti se tätä uutta opettajaa tai ei. En halua kierrättää asiaa rehtorin kautta, sillä se tuntuisi riidan haastamiselta. Mukavampaa on kaikesta ärsytyksestä huolimatta sanoa asiasta "päin naamaa" asianomaiselle eikä tehdä tästä rehtoritason ongelmaa.. En tiedä, onko tämä järkevää, mutta tämä tuntuu ainakin tällä hetkellä minulle sopivimmalta tavalta ja reiluimmalta uutta opettajaa kohtaan.
Opettajalle maksetaan tietystä työstä. Jos työyhteisö on toimiva ja avoin ja keskustelu pelaa, saadaan sovittau yhdessä esimerkiksi teemapäivien ja juhlien järjestelyistä.
Ei ole kuitenkaan yhden opettajan tehtävä huolehtia siitä, että muutkin osallistuvat. En tiedä mihin sävyyn asiasta huomautat niille, joiden koet "luistavan" homistaan, mutta toivon että se tulee positiiviseen ja kannustavaan sävyyn. Muuten olet valitettavasti vain hajottamassa sitä avointa keskustelevaa ilmapiiriä, joka vaadittaisiin toimivalta yhteisöltä.
Rehtori-tason ongelmahan tämä onkin, työilmapiirin luominen. Mielummin rehtorina ollessani tiedän liikaa työyhteisöni sisäisistä ongelmista kuin liian vähän. Rehtorin tehtävä on johtaa koulua ja huolehtia siitä, että henkilöstöllä on hyvä olla. Sitä ei auta se, että tieto ei liiku.
Itse henkilökohtaisesti teen vain sen mistä maksetaan ja halutessani voin tehdä enemmänkin. En kuitenkaan vain siksi, että joku sitä perusteettomasti vaatii, saati syyllistää tekemään.
Työntekijällä on oikeus (ja velvollisuus) tehdä se, mistä maksetaan, ei muuta. Koulun toiminnan kannalta olisi suotavaa, että jokainen kuitenkin omasta ajastaan lahjoittaisi vähän myös koulun hyväksi. Jokaisella on kuitenkin oikeus omaan aikaansa, jota työnantajalle myy.
En missään nimessä huomauttanut asiasta millään muulla kuin asiallisella ja positiivisella tavalla. :) Ja suurelta osin jätin puuttumatta koko pulmaan, sillä en voisi omasta asemastani siihen millään korrektilla tavalla puuttuakaan.
Tähän asti meidän työyhteisömme on ollut ihan pelkkää kultaa ja kaikki on saatu hoidettua mallikkaasti. Toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tämä tällä hetkellä korostuvassa roolissa oleva työskentelytyyli ei ala tosiaan hajoittaa mahtavaa yhteishenkeämme. Tähän asti oikeastaan kaikki ovat olleet valmiita joustamaan ja auttamaan. Siksi tuntuukin niin kurjalta, että joku ajattelee työstämme eri tavalla ja tuo myös julki oman ajattelutapansa melko kummallisillakin tavoilla.
Ja rehtori on asiasta kyllä tietoinen, mutta koska kyseessä on aika suuri "paletti", niin asioita hoidetaan eteenpäin pikkuhiljaa ja yhteishenkeä tukien.
...kauhen vaikea selittää tilannetta, kun en halua kertoa asioista liian yksityiskohtaisesti vaan haluaisin pitää tämän pohdiskelun yleisemmällä tasolla.. :)
Niin, pohdin työmäärää kanssa viimeisessä bloggauksessani. Tosin siltä kannalta, että olen aloitteleva opettaja, joka murehtii sitä, ettei halua tehdä niin valtavasti ylimääräistä työtä kuin vaadittaisiin siltä, että olisi hyvä opettaja. Ja toisaalta, jos työtä ei tee ylimääräisenä ja ilmaisena, pystyy olemaan vain keskinkertainen opettaja ja ajatuksena sekin on aika nihkeä.
Teoriassa olen sitä mieltä, että tehdään se työ, mistä maksetaan. Piste.
Käytännössä olen sitä mieltä, että kaikki jos antavat vähän omastaan, saadaan paremmin toimiva koulu.
Käytäntö ja teoria vaan eivät koskaan oikein natsaa keskenään :(
Piano, luin kirjoituksesi. En usko, että ollakseen hyvä opettaja, pitää panostaa viikossa 80 tuntia työhönsä. Omasta mielestäni teen työni hyvin, oppilaat viihtyvät koulussa, oppivat ja saavat aika ajoin jotain ylimääräistä työtä minulle teettävää pientä ja mukavaa. Ja minulle riittää 5-7 maksamatonta työtuntia viikossa. Eli teen noin 30-35 viikkotyötuntia. Varmasti uran alussa panostin enemmän, kun rutiinien oppiminen oli vielä kovasti kesken. Toki voisin antaa työlleni vielä huomattavasti enemmän tunteja, mutta omasta mielestäni annan nyt sen verran omasta ajastani, mitä palkan puolesta olen valmis antamaan. En ole valmis olemaan joka päivä töissä kahdeksaa tuntia, sillä se on mielestäni liikaa siihen nähden, että viikon opetusvastuuni on 25 tuntia.
Eikä oppilaille puhumistakaan joudu miettimään, vaan se on omaa ammatillisuutta, että puhetapa määräytyy sen mukaan, olenko opehuoneessa, luokassa, välkkävalvojana vai käytävällä. :) Se tulee ikään kuin automaattisesti, että luokassa tietyt jutut suodattuvat puheesta pois.
Toisille lasten kanssa puhuminen saattaa olla luonnollista. Minulle se ei ole. Tai en sen ainakaan koe olevani. Se on aina tietoinen prosessi ja vaatii energiaa.
Sen lisäksi huumorintajuni ei sovi lapsille alkuunkaan, joten senkin välittymistä vuorovaikutukseen on ajatuksella varottava.
Voisin mainita tähän senkin, että ristinäni on perfektionismi, tuo opettajan pahin vihollinen.
No sovinkin paremmin luennoimaan, opettamisen muotoon, jossa ei tarvitse pohtia opiskelijoidensa kotiolojen vaikutusta oppimiseen turhan paljoa. Opettamaan kohderyhmää, joka kuuntelee minua vapaasta tahdostaan ja löytää motivaationsa ilman, että minun tehtäväni olisi tarjota se heille sataprosenttisesti.
Karrkoiden koen taakaksi kutsumusammattiajattelun; tarvitseeko oppilaistaan olla aina niin kiinnostunut, vai voisiko heitä vain opettaa (vai ovatko nämä kaksi niin erottomattomasti yhdessä, ettei toista voi tehdä ilman toista edes välttävästi)?
Piano, luokanopettajan työstä oman kokemukseni perusteella itse aineenhallinnan opettamista on ehkä 10 tai ihan maksimissaan 20 prosenttia ajasta. Kaikki muu aika käytetään elämän taitojen opiskelemiseen: riitojen selvittelemiseen, ruokatapojen opiskeluun, kuulumisten vaihtamiseen, myötätunnon jakamiseen, käytöstapojen opiskeluun, oikeasta pukeutumisesta keskutelemiseen, viikonlopun Huimalareissun puimiseen, jne jne jne.. Ja itse en pystyisi tätä tekemään pistämättä persoonaani peliin ja olematta oikeasti noista asioista - eli oppilaistani ja heidän elämästään - kiinnostunut.
Jos oikeasti haluaa opettaa ainesisältöjä ja jakaa ns. "oikeaa tietoa", luennoitsijan ura on varmasti tuhannesti luokanopettajan uraa parempi valinta. :) Kuulostaa mahtavalta, että tiedät itse, mille opettamisen alalle parhaiten sovellut. Muistan omilta opiskeluajoiltani, että todella monet opiskelijat olivat ihan eksyksissä sen kanssa, että millaiseen työhön he koulutuksellaan tähtäävät.
Ja voi. Melkein surettaa ajatuskin, että itse tätä työtä tekevänä olisin perfektionisti. :D Ei millään pahalla tietenkään. Tämä työ vain on niin hetkessä tapahtuvaa ja jatkuvassa muutoksessa olevaa, että varmaankin hajoaisin, jos olisin hiukkaakaan perfektionisti. Suurpiirteisenä ihmisenä nautin siitä, että joka päivä on pullollaan yllätyksiä, joista minulla ei etukäteen ollut mitään hajua. ;)
Esitän vielä erään ajatuksen aiheeseen liittyen.
Opettajan ammatti on tunnetusti hyvin yksilöön kiinnittynyt ja työtä tehdään vahvasti omalla persoonalla (enemmän kuin monia muita töitä, joissa on selvemmin "virkaminä").
Opettajaprofessioon voi myös liittää yksin suorittamisen kulttuurin.
Kun em. ottaa huomioon, opettajalle oma työ saattaa olla hyvinkin vaikeasti erotettavista - niin yksilön kuin muidenkin erotettavissa - omasta persoonastaan, omasta itsestään.
Tällöin mikä tahansa työstä annettu kommentti, oli se sitten positiivnen tai negatiivinen, on yksilön helppo yhdistää Häneen itseensä kohdistuvana, ei niinkään hänen työhönsä liittyvänä (hän ja työ kun ovat pitkälti sama asia).
Siinä missä monissa ammateissa asiat pystytään pitämään asioina, onko se opettajaprofessiossa niin helppoa vai liittyvätkö ne herkemmin yksilöön itseensä (yksilön ajatuksissa)?
Lähetä kommentti