Alku oli mitä mahtavin.
Koulu oli käsittämättömän hiostava. Kaikkialla hymyileviä kasvoja. Paljon lörpöttelyä. Naurua. Ääntä. Hälinää. Halauksia. Kahvia.
Ja koko ajan oli olo, että tämä on mun juttu. Täällä olen kuin kotonani. Nämä ihmiset ovat minun. Tämän minä osaan ja täällä minä viihdyn.
Saa nähdä, jatkuuko sama fiilis huomenna, kun oppilaat saapuvat.
Ystävä L:n kanssa suunniteltiin parissa tunnissa koko syksyn historiat viikko viikolta. Sama lopputulos matematiikan kanssa. Biologia mietitty. Viikko viikolta. Olisin istunut suunnittelemassa vielä vaikka tunteja, mutta koiraparka oli ollut tuossa vaiheessa yksin jo pitkästi yli 8 tuntia. Huomenna jatketaan äidinkielen ja uskonnon parissa. Ne ovatkin ne vaikemmat, joten nähtäväksi jää, mitä suunnitelmat tuovat tullessaan..
Tämä postaus olkoon muistutuksena työn mielekkyydestä niihin päiviin, jolloin tuntuu, että ei enää, kiitos. En jaksa. En halua. Ei.
Kyllä minä jaksan ja kyllä minä osaan.
Koulu oli käsittämättömän hiostava. Kaikkialla hymyileviä kasvoja. Paljon lörpöttelyä. Naurua. Ääntä. Hälinää. Halauksia. Kahvia.
Ja koko ajan oli olo, että tämä on mun juttu. Täällä olen kuin kotonani. Nämä ihmiset ovat minun. Tämän minä osaan ja täällä minä viihdyn.
Saa nähdä, jatkuuko sama fiilis huomenna, kun oppilaat saapuvat.
Ystävä L:n kanssa suunniteltiin parissa tunnissa koko syksyn historiat viikko viikolta. Sama lopputulos matematiikan kanssa. Biologia mietitty. Viikko viikolta. Olisin istunut suunnittelemassa vielä vaikka tunteja, mutta koiraparka oli ollut tuossa vaiheessa yksin jo pitkästi yli 8 tuntia. Huomenna jatketaan äidinkielen ja uskonnon parissa. Ne ovatkin ne vaikemmat, joten nähtäväksi jää, mitä suunnitelmat tuovat tullessaan..
Tämä postaus olkoon muistutuksena työn mielekkyydestä niihin päiviin, jolloin tuntuu, että ei enää, kiitos. En jaksa. En halua. Ei.
Kyllä minä jaksan ja kyllä minä osaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti