stres-si.

Hajottaa edelleen. Näen oppilaista ja pomosta kevytpainajaisia. Ei siis mitään horroria, mutta ahdistavaa. Viime yönä pomo moitti, koska olen liian tiukka ja kärttyinen. Sen jälkeen yritin putsata ihan pienestä kissanpennusta kirppuja. Sekavaa.

Herään usein kesken unien ja ensimmäinen ajatus on lähes poikkeuksetta "Älä tule mieleen, älä tule mieleen..." Ja totta kai se siinä vaiheessa tulee mieleen. Työ. Mitä sen muksun kanssa pitäisi tehdä? Mitä sen Pyhän Äidin kanssa pitäisi tehdä? Töissä ei viikkoon ole ollut mukavaa vaan olotila on vitutus. Ärsyttää suunnattomasti tilanne. Kuinka pitkään perhe (tai äiti?) voi kieltäytyä näkemästä, että omassa lapsessa ON jotain vikaa ja syytä? Hän ei ole mikään ulkoa ohjautuva robotti, joka reagoi tahtomattaan ärsykkeisiin. Hänellä on oma tahto, ja on jumankauta kyllä ihan todella kieroutunutta ajatella, ettei pojan tahdolla olisi mitään tekemistä tilanteen kanssa. Totta kai hän haluaa häiritä ja ärsyttää. Hän tavoittelee sillä jotain tai saavuttaa sillä jotain, mitä minä en kyllä ymmärrä. Huomiota? Vaikutusvaltaa? Jotain. Ok, ehkä kyse on myös reagoinnista (kodin?) epäselvään tilanteeseen, mutta en todellakaan niele sitä, että hän toimisi ilman mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään mitenkään.