voihan paska.

Kuinka moni tietää sen tunteen, kun niskakarvat nousevat pystyyn? Käsi reippaasti vain ylös. Minä tunnustan. Tänään jouduin kokemaan sen karmaisevan hetken, kun totean etten voi sietää yhtä uutta työtoveriani. En vain voi sietää häntä. Ensimmäinen mielikuva oli jokseenkin hyytävä. Nainen ei hymyile. Hän ei ota osaa keskusteluun. Tai ottaa, kun hänellä on jotain Tärkeää Sanottavaa. Huumori ei mitä ilmeisimmin ole tärkeää. Se on kai jopa epäsuotavaa. Ja kaiken lisäksi kyseinen nainen antoi itsestään joustamattoman kuvan. "Minä sanon näin, joten asia on näin. Minä päätin, että naulakkomme ovat tässä, joten ne ovat tässä. PISTE." Ja mitäpä siinä on sanomista, vaikka nimenomaan olemme L:n kanssa miettineet, että nelosluokkalaiset saisivat vanhempina etuoikeuden tuoda kenkänsä sisään asti. Nainen on päätöksensä tehnyt. Ja juuri sillä hetkellä, kun ilmassa leijui tuo "..ne ovat tässä. PISTE." niin niskakarvani nousivat hirvityksestä pystyyn. En minä kykene tuollaiselle ihmiselle koko vuotta hymyilemään ja luopumaan omista mielipiteistäni. En voi enkä sen paremmin haluakaan. Tuli tunne, että "tuon kanssa minä vielä joudun riitelemään." Teki mieli välittömästi kysyä, että "ai meinasit ihan yksinäsi tehdä tuon päätöksen? Meitä kun on tässä tilassa kuusi luokkaa ja 150 oppilasta. Ja sinä vain menit ja päätit, niinkö?" En kuitenkaan (vielä) kysynyt. Mutta tuli olo, että kovin montaa tuollaista läpi saneltua ja mielipiteeni täysin huomioimatonta päätöstä ei ilman riitaa tule kyseisen ihmisen osalta tehdyksi.

En vain voi sietää tuollaista. En en en. Joku siinä on sellaista, mitä en mitenkään kykene sietämään. Ei noin suuressa työyhteisössä voi sanella päätöksiä. Ei noin suuressa työyhteisössä selviä ilman huumoria. En halua, että nainen tulee ja sanelee minulle miten asiat tehdään. Pelottaa ajatuskin siitä, että joudun hänen puoleltaan kuulemaan huomautteluja huonosti käyttäytyvistä kakaroistani. Muilta voin sen ottaa vastaan kyllä ja itsekin voin sen sanoa. Häneltä en kaipaa nenä solmussa tehtyjä huomautuksia.

"Ehkä se on ihan kiva ihminen kuitenkin. Pitää ajatella positiivisesti", sanoi L, "mutta onhan se pelottava ihminen." Niin. Koitan ajatella positiivisesti. Yritän oikein kovasti, lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon. Mutta pelottavan huumorintajuttomalta se ihminen silti vaikuttaa.