todistelua

Olkoon sinun valta ja kunnia, iankaikkisesti. Siltä minusta tuntuu. Että valtaa on. (Kunniasta en ole ihan varma.) Niin minä vain napsuttelen pienillä kätösilläni mukuloille arvosanoja todistukseen. Kasi.. Ysi.. No tää on kai sit seiska.. Tai kutonen? Joo kutonen. Vai onko? Seiska? Pistän kutosen silti. Tää kuvistyö on... kasi? Kymppi? Vitonen? Hurjaa, että minun pitäisi tietää, minkä arvosanan arvoinen kukin asia on. Mistä sen voi tietää? Minulle ei ole kukaan paljastanut tietoni (arvaukseni?) lähdettä. Sormista ne numerot siihen arvosanaohjelmaan vain napahtelevat. Ihmeellistä.

Ja huomattavan erikoista on antaa käyttäytymisestä niinkin huono numero kuin seiska. Itse olisin varmasti murentunut hetkessä maan tomuksi, jos olisin saanut käyttäytymisestä ysin. Kymppihän sen on oltava, muuten on aivan hirviö. Näin sanoo oma kokemus. Vaan seiska on annettava, kun ei osaa käyttäytyä.

Muksut ovat jo kohtalaisen kevättunnelmissa. Minä en vielä. Tai siis tuntuu siltä, että motivaatio on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kyllä töissä on edelleen ihan kivaa, mutta TULISI JO SE KESÄ. Stressi vaan ei katoa mihinkään, vaikka oikeastaan ihan kaikki tämän kevään hommat on jo tehty. Numerot on annettu. Poissaolot laskettu. Tukituntien palkkatoiveet esitetty. Kokeet pidetty. Silti ei tunnu vapautuneelta tai rennolta. Ehkä se tunne tulee 3.6. klo 10.30, kun muksut säntäävät ulos luokasta todistukset käsissään. Silloin minätyttö matkustan kotiin, tilaan pizzan ja avaan oluen.